— Elähän sano! Minä olen kuitenkin yötä vanhempi ja askelta etempänä.
— Pianhan minä sen tavoitan ja joudun edellesi.
— Hyvä kun jäljessä pysyisit!
— Tokihan tuossa kiireessä. Yhdestä aisasta on reki perässäsi tänäkin kesänä, toisen aisan vetäjä kiipeilee Lapin tuntureilla revontulia haistellen. Semmoinen se on sen kahden köyhän kohtalo, osa ja arpa. Mutta köyhä kun pääsee rikkaan kainaloon, niin on kuin herran kukkarossa.
— Sinä puhut niinkuin sinulla ei olisi poskiluitakaan. Minullako olisi reki yhdestä aisasta perässä. Etkö tiedä, että meillä on kumpaistakin aisaa vetämässä mieheni lähettämät satamarkkaset. Minä vain työnnän rekeä sitä mukaa kuin jaksan, ja maa on kasvamassa leipää vetäjälle ja työntäjille. Mutta sinulle ei Niemelän pellot kasva muuta kuin kuivan, kaunaisen, kyynelillä kasteltavan kannikan.
— Tiedätkö varmaan vai sanotko summassa? sanoi Jertta ja lähti haravoimaan Juhanin niitoksia.
Perjantaina ei Auno tullut niitylle, vaikka Juhani ja Jertta olivat manailleetkin, että saataisiin haravat ja viikatteet tuoda iltasella kotiin. Auno leipoi tänään kotona rieskaa ja vehnästä ja keitti illaksi oikein juhannusjuustoa. Nyt Auno näki jo ennen tavallista kotiintuloaikaa Juhanin ja Jertan viikatteet, hangot ja haravat olallaan hiljalleen astuskellen kohoilevan alangolta kotiin.
Silloin hän toimitti pirtin pöydälle kuuman teekannun, kahvikupit, sokeriastian kukkurillaan sokeripaloja ja vakaisen koon isoiksi paloiksi leikeltyjä pehmeitä vehnäpaloja. Pantuaan tikaportaaseen viikatteensa ja haravansa Juhani ja Jertta tulivat pirttiin.
— Menehän sinä Juhani pöydän taa, Jertta olkoon ylimmäisenä juomanlaskijana, ja pitäkää siinä juhlaa oikein jalkatenästä sen muistoksi, että meillä on heinänteko lopussa, eikä kenelläkään muulla.
Auno lähti itse lypsylle ja sieltä palattuaan näki, että Jertta ja Juhani olivat lopettaneet teen juonnin. Hän siirsi nyt teekojeet latvapäähän pöytää ja toiseen päähän kantoi kaksi kukkurikuppia ruskeakokkaista juustoa, kaksi viilihulikkaa, neljä rieskaa ja kaksi kukkurilautasta hohtavaa kesävoita ja kehoitti niittymiehiä käymään pöytään, istuen siihen itsekin.