— Eikö lähdetä joukolla tuonne soutelemaan, sanoi Auno, kun minulta niin harvoin tulee lähdetyksi eikä usein pääsekään. Sitä on aina jotakin, joka hännästä pitää.
— Lähdetään vaan, sanoi Erkki. Vai mitä sanoo Jertta?
— No sitähän lähdetään, sanoi Jertta innostuneena, vaikka tiesi kohta olevansa tulemassa äidiksi.
— Minä myöskään en pane vastaan, sanoi Mikko ja nousi seisoalleen lähtemään.
Auno pujotti nyt Matille vaaleankirjavan tähtikirjaisen koltun ylle, päähän pani tupsupäälakisen, punaisella ja sinisellä langalla koristellun, pumpulivaatteesta tehdyn hammaspartaisen keveän myssyn ja lähti Mattia kädestä taluttaen rantaan. Aunon jälkeen lähtivät toisetkin.
— Eikö sillä niin matalalla miehellä ole liian lyhyet askeleet, Erkki kysyi? Etkös tulisi minun syliini?
— Ei ne ole pitkiä ne askeleet, mutta kun niitä tulee sakeaan kuin sian porsaalla, niin kyllä se matka edistyy, sanoi Auno. — Antaahan sen ensi alusta kävellä, kannetaan sitten kun askeleet alkavat harveta. Pian alkoikin Matti väsyä. Erkki koppasi hänet syliinsä ja sanoi: — Oh, miten on raskas mies. Ei se näin raskas mies jaksa pitkältä kävellä, meidän keveämpien sitä pitää jalkoina olla.
— Mutta ennen sen heität kuin rantaan pääset, on se Matti siksi tuoreista aineista, sanoi Auno hymyillen.
— Eihän mitä! Kyllähän mies miehen kantaa, vakuutteli Erkki.
Mattikin näkyi uskovan Erkin puheen. Jalat hervottomina hän istui Erkin käsivarrella ja toisella kädellään pidellen Erkin kaulasta suurilla silmillään katseli kulkijoita.