Tämä luottamus häntä vaivasi. Hän kaipasi metsää ja ikävöi aurinkoa, ja sitten tuli se kaikkein pahin.
Häntä rupesi kummasti väsyttämään. Sitä väsymystä hän itsekin tavallaan häpesi. Nuori ihminen, vasta alun kolmannellakymmenellä, ja nyt jo jalkoja pakottaa. Hän ei edes uskaltanut kenellekään vaivaansa valittaa: olisivat tietenkin sanoneet, että joko Hannaakin laiskoittaa; se on niin yleistä palvelusväellä tähän maailman aikaan, mutta kuka olisi uskonut Hannasta, joka on aina ollut niin reilu ja nuhteeton!
Sitä soimausta hän ei jaksanut kuulla, ja sen vuoksi hän ei virkkanut kellekään halaistua sanaa.
Mutta sitten eräänä päivänä hän kaatui seisovilta jaloiltaan, eikä noussutkaan siitä enää ylös. Haettiin lääkäri, ja tämä, sanoi, että Hannaa on kohdannut jonkinlainen halvaus; saattaa olla, että jalat menevät sen tiensä.
Nyt hän on ollut kaksikymmentä vuotta vaivaistalon hoidokkina, mutta hän tyytyy nöyrästi kohtaloonsa, semminkin kun lääkäri oli vakuuttanut, ettei siihen muuta syytä ollut kuin jalkojen heikkous. Toisen jalat eivät sellaisesta olisi olleet minäänkään, mutta Hanna ei oltu luotu olemaan paljon jalkojensa päällä yhtämittaa.
Kun hänelle nyt sanotaan, että Hannalla on niin erinomaisen ahkerat kädet, myhähtää hän joskus surumielisesti, sillä hän muistaa, että hänellä ovat joskus olleet ahkerat jalatkin, vaikka ne olivat heikot eivätkä kestäneet.
Vain joskus hän, kuten sanottu, hiukan suutahtaa, jos joku kysyy, tahtoisiko hän ulos aurinkoon. Hän oli rakastanut aurinkoa niin rajattomasti ennen pienenä paimenessa juostessaan.
PRINSESSA
Pitäjäläiset muistivat hänet hyvin. Hän oli ollut harvinaisen kaunis, niin hienohipiäinen ja solakkavartinen, jotta häntä ei mitenkään olisi uskonut tavalliseksi palvelustytöksi, jollei hän olisi kantanut kansannaisen pukua ja ollut palvelijana vanhassa aateliskartanossa. Talon neidit katselivat häntä kateellisesti, mutta nuoren herran silmiin tuli aivan toisenlainen loiste, kun nuori tyttö askareitaan toimitellessaan keinui hänen ohitseen. Tämä nuori herra oli joskus ennenkin katsellut piikojaan, mutta kukaan heistä ei ollut vielä milloinkaan vetänyt sillä tavalla puoleensa kuin tämä Anna.
Kansa on viisasta ja harkitsevaa, ja se sanoi Annalle: Ole sinä varovainen, kartanon nuori herra katselee sinua niin, ettei siitä hyvä seuraa.