— Kyllä. Kaupunki sijaitsee luonnonihanalla paikalla aivan Tyynen
Valtameren rannalla.
Rouvan silmissä tuntui tuikahtavan pieni epäilys, mutta lopulta olin minä melkein varma siitä, että hän laskeutuessaan junasta eräällä väliasemalla tunsi suuresti rikastuneensa henkevästä seurustelusta Tyynenmeren rannalta kotoisin olevan savolaisen kanssa.
Siltä asemalta lähtien murjotin yksivakaisena nurkassani ja heräsin vain hetkeksi lähempänä Toijalaa, Sotkian pysäkillä, siinä kun on ihan oikea järvi; suuri, jylhä ja ihana järvi. Luojamme on siis Turun—Toijalan rataa ylimääräisellä junalla matkustaessaan ja luomisprosessia hoidellessaan vihdoin löytänyt vesikarahviininkin. Vahinko vain, että se on sinne asti ollut kateissa.
Toijalassa ei enää tapella. Siellä ovat ihmiset paljon rauhallisempia, oikeita gentlemanneja. Etelästäpäin tulleet ovat tuntia aikaisemmin matkustaneet Hämeenlinnan kukkakerhona ylpeilevän idyllisen kaupungin ja sen ohitse puikkelehtivan vesinauhan sivuitse; pohjoisesta matkaansa pitävät taaskin ovat juuri hiljan jättäneet Lempäälän lumoavat seudut taakseen. Heille on siis kaikille jäänyt hyviä muistoja, ja meidät turkulaiset on Sotkian järvi ihan viime tingassa siihen määrin lepyttänyt, ettemme ilkeä tapella vieraitten ihmisten kanssa. Toiseen junaan siirtyminen käy täydessä sovussa, ja pian olen iloisessa juttelussa tamperelaisen liikemiehen kanssa. Minä en häntä tunne, vaan se ei asiaa pahenna. Keskustelemme reippaasti kaikista taivaan kannen alaisista asioista, ja hän taitaa toisinaan sinutellakin.
Hän näkyy tietävän, että tulen Turusta, mutta kysyy kuitenkin sitä, ikäänkuin kohteliaisuuden vuoksi. Myönnän.
— Ikävä taival se Turun—Toijalan rata. Ei ole muita nähtävyyksiä kuin sahoja kuivalla maalla. Muualla sellaiset tehdään vesien varsille. Mitenkähän mahtavat pärjätä? Vaikka johan ne ovat vanhoja laitoksia, tottapa ovat toimeentulleet.
Hän kysyy ja vastaa itse, joten minä en ehdi muuta kuin nyökytellä ymmärtäväisesti päätäni sekä kysymyksille että vastauksille ja ottaa mahdollisimman vaihtelevan ilmeen kasvoilleni aina asian laadun mukaan. Itsestään Turun kaupungista hän kuuluu pitävän, koska hän nyttemmin katsoo voivansa antaa sille ainakin osittain kulttuurikehdon merkityksen. Hänelle tuntuu olevan tuttu vanha vitsi, että Turku on kulttuurikehto vain sikäli, että siellä kulttuuri on kehdossaan, mutta hänen mielestään on moinen sanonta kevytmielisesti ja vahvasti liioiteltu. Tämä liikemies on tulossa messuilta, missä sanoo uhranneensa kolmetoistatuhatta markkaa tyhjään reklaamiin, mutta ei suostu lähemmin selittämään, minkälaista on "tyhjä reklaami". On tavannut messuilla turkulaisiakin liikemiehiä, joitten kanssa kertoo tulevansa yleensä hyvin toimeen, vaikkakin he kuuluvat olevan jonkin verran jäykkiä ja epäluuloisia kaiken uuden suhteen. Tampereella sensijaan käy kauppa kuin siimaa; siellä yritetään, se on pääasia, vedetään milloin mistäkin nuorasta, mutta aina ollaan vain hienossa touhussa. Tampere kuuluu olevan Suomen ensimmäinen liikekaupunki, ja sitten vasta Helsinki. Turku on muuten fiini ja aristokraattinen.
Hän kertoo hyvin paljon afääriasioista, ja minä kuuntelen pelkkänä korvana, koettaen näyttää niin asianymmärtävältä kuin suinkin mahdollista. Sitten ryhtyy matkatoverini kehua riuhtomaan Tampereen merkillisyyksiä, mainitsematta kuitenkaan mitään erikoisesti mielenkiintoista.
Tampereella oli minun odotettava Pohjanmaan junaa neljä tuntia, minkä tein verraten keveällä sydämellä. Tampereella vartoilee aina ilman suurempaa katkeruutta kaikkia muita paitsi Porin junaa. Minulla on näet vakiintunut käsitys, että Poriin matkustaminen on hirveän suuri rangaistus, joka voi seurata ainoastaan millään muulla tavoin sovittamattomista synneistä. Pori on, nähkääs, maailman ikävin kaupunki, josta hyvällä syyllä voisi tehdä vaikka rangaistussiirtolan.
Siitä on jo kauan aikaa, taitaa tulla viisitoista vuotta, kun olen käynyt Porissa, enkä muista kaupungilla olleen juuri muita hyviä ominaisuuksia kuin että se sijaitsee Kokemäenjoen varrella, minkä seikan hyvällä tahdolla voi todeta Porissa käymättäkin Tietosanakirjasta tai alkeiskoulujen maantiedon oppikirjasta. Yksi kätevä ajuri Porissa siihen aikaan eli ja ammattiaan harjoitti. En tiedä, elääkö hän vielä, mutta jos voisin olla siitä varma, että hän yhä edelleen istuu pukillaan vanhassa ominaisuudessa, lähettäisin hänelle virallisella postikortilla sydämellisimmät terveiseni. Hän näet hyvin fiksusti ansaitsi minulta markan, Suomen silloin ennen vanhaan hyvässä kurssissa olleen hopeamarkan.