Toisessa ryhmässä hököttävät eukot, mikä mustissaan mikä harmaissaan. Siellä käy vain sellainen hiljainen sipattelu, kuten vanhemman naisväen piirissä tavallisesti. Emäntäväki harvoin paisuu äänekkääksi, sen pitää säilyttää se äidillinen arvonsa, eihän iäkkäämpien eukkoisten ihmisten parvessa toki passaa lujempaa puhetta päästää. Ne on naurut naurettu ja kitkatukset kitkatettu tyttönä ollessa. Kun on kerran mustapohjaan leninkiin päässyt, niin on osattava pitää suu suipommalla. Ja usein menee äitiväen käsi vyötäryksille ja röijyn helmaa sivauttaa, jotta se suorassa pysyisi eikä pakkautuisi tekemään mitään kevytmielisiä röyhelyksiä. Mutta pyörii siinä toinenkin peukalo ja vikkelään pyöriikin, kun juttu oikein justeeraantuu näilläkin akoilla.
Entäs ne tytöt siellä omassa rykelmässään, juovikkaisissa vaatteissaan ja kirjavissa huiveissaan! Niilläpäs ei olekaan vielä mitään emännän velvollisuuksia eikä muita kotkotuksia. Saa olla vain niinkuin luonto laatii ja vaatii. Ja se vaatii esimerkiksi Luvellahen Anna-Lovviisan sihahtamaan juuri tulleelle Sukslevän Emmalle, että:
— Näitkös sinä, mitenkä meijä' Alapetin suu olj niinkuv vasta kuorittu reta, ku' se sulle kättä pist?
Johon Emma ei vastaa mitään, vaan alkaa lipposensa kärellä kuopia maata ja katsoo syntyvää kuoppaa pää kallellaan kuin vastasyntynyt vasikka. Toisista tytöistäkin on joku kuullut kysymyksen, se lähtee kiertämään, kunnes jokainen on päässyt asian perille, minkä jälkeen nokat siirtyvät ihan lähelle toisiaan, kuuluu pidätettyjä pyrskähdyksia, sitten nousee useampi kämmen suun eteen ja kasvot kääntyvät sivulle, mutta jokaisen silmät nauravat siinä kämmenen yläpuolella niin, että nenä rypistyy. No, se on sitä tyttöjen kiherrystä, jota kestää niin kauan, kuin kaikki viime kesästä kertyneet salaisuudet ovat yhteisenä tietona.
Mutta ne pojat, ne pojat! Nekös alkavat herrastua! Eipä kelpaakaan niille enää tallintakainen ei niinkään. Niillä on peijakkailla melkein jokaisella letkuvartinen, jossa kärisee venäjänlehti, ja muutamilla törröttää rintataskusta jo ihan rettinkilaatikko. Se sisältää turkulaista paperossitupakkaa, sitä sivistyksen etuvartijaa, tallintakaisen ja venäjänlehdenkin vihollista. Siitä sitten vasta lähtee savut, jotka muikeina mahaa kiertävät. Aijai, poikia, kunhan niihin ei menisi ylpeyden henki, kun tuollaisia herrojen tupakkia polttelevat täällä Luvellahen kokolla! Alavan kauppias kirkonkylästä kuuluu niitä puotiinsa tuottaneen. Kyllä ovat tällä maailmalla kiikut ja leikut, kun ei näet muuta kuin paneppas tupakka tuollaisiin keltaisiin papereihin, pakkaa ne sitten sinikantiseen loutaan ja laske kauppaan. Mihinkähän tässä lopulta joudutaan, kun yhä kummempaa alkaa tulla. Mutta kyllä siinä rettingin savukiekuroitten keskellä käykin sitten sorina ja porina. Siinä ne jutellaan asiat jullilleen ja nauraa räväytetään väliin, jotta tanner raikuu. Semmoisia ne ovat nämä pojat, reteviä ja iloluontoisia!
No niin, tottapa kaikki olivat koossa, koska Luvellahen Alapetti, likimmän talon ainoa miespuolinen perillinen, juuri täysikäiseksi päässyt roteva ja riuska poika, hyppäsi kokkonyppylälle ja pisti tulen kuiviin havuihin.
— Siitä se lähtöö kohta Kolomkannav vene taivaaseen niinku' Elija ennen tulisilla vaunujlla. Ja nyt, poejat ja tytöt, kinttukiänteet kippuraaj ja annappahal Lämpsän Aaku seh harmoonis laaloo! — huusi Alapetti ja koppasi kohta, kun Lämpsän Aaku oli saanut ensimmäisen polkan tahdin käsiharmonikastaan, kiinni laitimmaisen kylän tytön ja vei hänet vinhaan polkkaan.
Tämä kansa on vähän hidasta käänteissään kaikessa muussa paitsi tanssissa. Kun polkan tahti kuuluu, olivatpa he sitten häät tai kuuliaiset, taikka vain tavalliset talkootanssit eli muut hyppijäiset, niin ei nuoren väen jaloissa ole kivisiä töppösiä. Sen näki taaskin tässä Luvellahen kokolla. Kohta oli tanner yhtenä töminänä. Pojat olivat useimmat pistäneet letkuvartensa taskuun, ainoastaan muutamilla renkimiehillä, joille se ylpeys oli tehnyt tuntuvan loven pieneen vuosipalkkaan, roikkui se vielä toisessa suupielessä kuin voittosaalis. Tyttöjen helmat heiluivat, ja joskus täytyi oikein vinkeässä pyöräyksessä kädellä sipaista hametta hiukan alemma, jottei se pääsisi käsillä kudotun kirjavan sukkanauhan yläpuolelle, sillä siihen asti vaan sai punainen sukka vilkkaa.
Se oli sitä tanssia se, ja sitähän kesti. Ei ne varsin vaihtelevia olleet sen ajan tanssit, kun olivat vielä keksimättä ne myöhäisemmät höpsäykset, mutta välipä tällä sortilla, kunhan tuuri oli hyvä. Ja Lämpsän harmonikasta se lähti se tuuri. Sen tahdin mukaan oli tämä Hirvijärven, Muuraisen ja Talluksen seutujen karun kamaran kansa hyppinyt monet kihaukset, eikä ollut koskaan Lämpsän harmonikasta vieteri katkennut eikä kansi puhjennut. Jos nyt väliin joku paassikieli olikin ratkennut soimaan omia sointejaan, niin välipä tällä, kunhan tahti pysyi.
Mutta Sukslevän Emma jäi seisomaan ja supattelemaan Luvellahen Anna-Lovviisan kanssa. Kukaan ei heitä pyytänyt, mikä hänessä sitten lie kiikastanut? Pari keskenkasvuista rengin-retjaketta näkyi myöskin jääneen pois tanssista. Siinähän nuo justiin olisivat olleet parit näillekin tytöille, mutta eivät renkipojat vielä tainneet pitää itseään sen väärtteinä, jotta olisivat uskaltaneet talon tyttäriä pyytää, vaikka muuten ei tansseissa ollut mitään luokkarajoja. Toiseen tanssiin pääsi jo Anna-Lovviisakin, mutta Emma jäi yhä sinne sivuun nypläämään korean pyhähuivinsa nurkkaa. Tämä herätti jo huomiota emäntien ryhmässä.