— Vai kansan koolu? — kertasi Tuavetti käskettyään vieraansa istumaan ja käytyään tuvan puolella sanomassa akkaväelle, että pannu poroon, nyt on vieraita. — Mitähän tuossa sittä kansalle opetettaan siinä koolussa?
— Kaikkea yleissivistykseen kuuluvaa. Sitä nyt on vaikeata muutamalla sanalla ilmaista, mutta kansakoulun antamat pohjatiedot ovat jokaiselle kansalaiselle erinomaisen tärkeitä.
— Mahetaanko siellä kansan koolussai antoo ne semmojset tiijot, jotta tämä muakii om pyöree? Vua' eikö teistäi’ oes vähäh hontteroo seistap pyöreellä myvyllä?
Opettaja naurahti, hän ei nähtävästi ensimmäistä kertaa kuullut tätä kysymystä. Vasta kiertokoulujen ilmestyttyä pitäjiin oli kansa alkanut ajatella asiaa. Sitä ennen ei maan muoto ollut sen mieltä vaivannut. Opettaja vastasi hymyillen:
— Kyllä, kyllä siitäkin tulee puhetta olemaan. Se maan pyöreys on jo hyvin vanha totuus, vaikka se ei vielä ole juurtunut tämän puolen koulunkäymättömään kansaan.
— Vae nii' o', vae ov vuan kum myky tappaeskeitossa tämä mualima, no elähäm mitä!
Tuavetti tunsi mielessään jonkinlaista pettymystä. Hän oli ajatellut itsekseen, jotta vouhkikoot mitä vouhkivat kiertokoulussa, kyllähän sen silmä näkee ja suuremmat koulut käyneet muutenkin tietävät, ettei tämä maailma ole mikään kumipallo, jollaisilla pappilan lapset leikkivät. Oli ajatellut Tuavetti sopivan tilaisuuden tullen kysäistä rovastiltakin, taikka Neelmanni-papilta asiaa, mutta siihenpä se oli jäänyt, ja nyt tämäkin sanoo ihan vaan naurussa suin, jotta pyöreä mikä pyöreä. No, toisakseen: olkoon minkälainen hyviinsä maa, kunhan hänen pinnallaan seisovilla pysyy. Se hänellä, mokomalla asialla, ruvetkoon mieltään vaivaamaan.
Mitään muita viisaustieteellisiä kysymyksiä ei Tuavetti halunnut esille ottaakaan, tiedustelipahan vaan, jotta mistä tämä opettaja on niinkuin kotoisin. Keiteleeltä kuului olevan, ihan naapuripitäjästä. Siis yksiä Siekkisiä taitaa olla tämäkin, omasta maakunnasta. Saattaa olla mukavakin mies noin miehekseen. Ja puhettahan tuolta tuntuu tulevan, selväränttistä puhetta.
Opettaja kertoi lähteneensä hiukan tutustumaan piiriinsä, kun syksyllä pitäisi aloittaa opetustoimi vastaperustetussa kansakoulussa. Oli noin kautta rantain utelemassa mielialaa kylillä, että mitenkä suhtaudutaan uuteen kouluun, se kun on ensimmäinen pitäjässä. Kertoi kohdanneensa hyvinkin tiukkaa vastustusta, oli moniahtaalla pidetty koulua melkein synnillisenä laitoksena. No, ne nyt olivat niitä körttiläisiä, joista kaikki maallinen tieto on syntiä, vaikka niillä on papit johtajina. Toiset taas olivat sitä mieltä, että koulu vie työhalun nuorelta väeltä. Jos kerran kouluun panee perillisensä, niin pitäisi yksin tein kouluttaa herraksi asti, muuten siitä ei tule mitään, ei herraa eikä narria. Sitäkin käsitystä oli opettaja kiertomatkallaan oikaissut: eihän kansakoulu suinkaan vienyt ihmiseltä työlystiä, päinvastoin se sitä lisäsi, antoi tietopuolista ja käytännöllistäkin tukea oppilaittensa pyrkimyksille. Joissakin paikoin oli toki tervehditty ilollakin kansakoulun avaamista, mikä osoitti, että pitäjässä oli todellista valistusharrastustakin. Nyt halusi opettaja tietää, mitä Sukslevän isäntä, joka näyttää edistyshaluiselta mieheltä, koska on rakennuksensa korjannut niin siistiksi ja porttinsa punannut, ajattelee tästä kouluasiasta, ja onko hänellä mahdollisesti kouluun pantavia lapsia.
Tuavetin mieltä hykäytti mukavasti: katsohan vaan tuota opettajaa, taitaa ollakin viisas mies. Johan, joutava, juttelee ihan kuin kirjanoppinut ainakin. Pahuus sentään, kun ovat nuo musikatkin tuossa kasvaa hojottaneet niin isoiksi, panisi heidät muuten sinne kouluun, eiväthän nuo tuolla kait tuhmenisikaan.