— Tohtii se olla hyväkii, se koolu, vuan kun neijou tuassa se' ikäsjtä, eikä nuita taeja ennee kehata ruveta uusijakkaav värkkeemään neät sen koolun tautta…
— Minkä ikäinen se on isännällä nuorin? — kysyi opettaja.
— Johan sille taetaa tulla puoljtoestakymmentä Martim päivä' aekaa'.
— No, kyllähän tuota on ikää, mutta aikovat eräät muutkin isännät panna sen ikäisiä lapsiansa kouluun. Ne voitaisiin ottaa syyslukukauden loputtua toiselle osastolle ja siirtää keväällä, jos osoittautuvat hyväoppisiksi, kolmannelle. Sillä tavoin ne saavat päästötodistuksen kolmessa vuodessa.
Tuavetille tuli kiire lähteä hakemaan nuorinta poikaansa. Hän tapasi molemmat opettajan polkupyörää tarkastelemasta. Nuorempi ihmetteli kovasti, että mitenkä siinä pysyy kahden pyörän päällä, mutta vanhempi kuului selittävän jotain tasapainolaista. Mistä lie rovastilan kirjoista kaikkia niitä viisauksia onkinut? Tuavettikin viehättyi hetkeksi, katselemaan kojetta..
— No jo or rakkine! Kyllä sitä näkköö, ennenkun kuoloo, tässä maalimassa jos minniillaista sätöstä. On niillä herrojlla kiikut ja leikut! — ihmetteli hän unohtamatta silti asiaansa. — Tulehhar Riet' tänne kammarii', sillä opettajalla oes vähä asijan tapasjta… Ja tule sinnäi Toloppi, niij' jutellaah häntä oekeem miesvoimalla.
— Tämmöjnehän tämä o', isoj poijjar-rojjaus,— esitteli Tuavetti nuorimman poikansa opettajalle. — Ja tämä toinen s'oes kirjamies, vuan s'oon jo yljikäjne' siihen kouluhommaa'. Sill' on semmojnen kytö nuihin kirjoem perrään, jottei mihin panna.
— Me olemme tässä isäsi kanssa tuumineet, että sinä tulisit syksyllä kansakouluun kirkonkylään. Mitäs sinä itse asiasta arvelet… mikäs sinun nimesi taas olikaan?
— Rietikshän n'oon sitä kuhtunna, vaekka Reetrik se oikein kirjoem mukkaa o', — vastasi Tuavetti poikansa puolesta.
— Niin, mitäs sinä Fredrik itse arvelet?