Poika näytti joutuvan ikäänkuin hiukan pahoilleen. Suunnitelma oli liian uusi, eikä ehkä sopinut yhteen hänen aikaisempien kuvittelujensa kanssa. Häntä oli verensä aina vetänyt järvelle ja metsiin. Kalastusinto oli hänessä asunut pienestä pitäen, ja hänen suuri unelmansa oli päästä vaarin rihlan haltijaksi. Sitä ei oltu juuri käytetty sitten vaarin aikojen. Ukko oli ollut vielä vanhanakin innokas metsänkävijä, mutta pojasta polvi muuttuu: Tuavetti oli harvoin nuorempanakaan heittänyt pyssyn olalleen, ja nyt se oli jo hänen puolestaan saanut olla kokonaan koskematta naulassaan. Vanhemmassa veljessä ei liioin ollut metsästäjän verta, hän nyykötti niitten kirjojensa ääressä. Rieti taas tunsi outoa halua metsälle, mutta hänelle ei oltu vielä pyssyä annettu; isä oli vaan sanonut, jotta kylläpähän kerkiät, kun ensin miehistyt. Ilman pyssyäkin oli hän sentään metsää samoillut ja sen kummallisia ääniä kuunnellut. Monta kertaa oli hän luonut kaipaavan katseen naulassa riippuvaan rihlaan ja toisinaan, kun oli sattumalta ollut yksin pihasalla, oli hän ottanut sen alas ja salapäiten sitä puhdistellut ja rassaillut. Muuten se kai olisi ruostunutkin ja tärveltynyt, mutta Rieti oli sitä kenenkään tietämättä vaalinut.

Ja nyt ehdotettiin hänelle kouluun-menoa. Tuntui kuin olisivat musertuneet salaiset toiveet. Mutta sitten hänen silmänsä äkkiä kirkastuivat.

— Jos minä suan hotteisiin' sev vuarin rihlan, niin suap häntä männä vaekka kooluunnii, — asetti poika ehtonsa.

Isä Tuavetti oli pelännyt, että Rieti kokonaan kieltää, sillä kun ei tuntunut olevan ollenkaan halua kirjalle, eikä väkisin puun juurelle ajettu koira hauku. Tämä lupaus ikäänkuin pudotti taakan hänen hartioiltaan. Kun nyt ei muusta ole kysymys kuin siitä vaarin rihlasta, niin antaa hänet pojalle. Tottahan tuon ikäinen mies jo osaa pyssyä pidellä. Sopimus siis tehtiin siekailematta: Rietistä oli syksystä alkaen tuleva kansakoululainen.

Kun opettaja jo oli lähdössä ja hommaili pyöränsä kanssa, lähestyi vanhempi poika, Toloppi, häntä ja kysyi, eikö hänkin saisi oppia jollain tavalla, hänellä kun olisi halua. Opettaja mietti hetkisen ja lupasi ottaa hänet koetteeksi yksityisoppilaaksi, koska hän varsinaiseen kouluun oli ehdottomasti liian vanha.

Sovittiin niin, että heinänteon jälkeen Toloppi tulee opettajan luokse koululle lukujaan aloittamaan.

V.

Kaunispa oli sinä kesänä heinärippipyhä, oikein helakka päivä. Se lupasi hyvää heinänkorjuulle, kunhan sitten vaan muistaisi lupauksensa pitää.

Sukslevässä oli järjestynyt se kirkolle-meno kaikkien toivomuksen mukaan. Emmakin oli rohkaissut itsensä ja saanut kysytyksi Maijasstiinalta, suostuisiko tämä hänen etulaisekseen kotia jäämään, jos isä niinkuin häntä vaatisi. Ja olihan se suostunut, Maijasstiina; mitäpä tuota hän, vanha ihminen, joka kesä heinäripillä puurtamaan, kun ei ollut niitä heinäntekojakaan. Eikä kotona tarvittu sen enempää kuin yksi vaimoinen ihminen kaiken varalta, kuten isä oli sanonut.

Se oli suuri kirkkopyhä tämä heinärippi, jouluun ja pääsiäiseen verrattava. Tämän kansan kunniaksi täytyy myöntää, että se yleensäkin pitää asumuksensa puhtaana, mutta näiksi isoiksi pyhiksi, minkä heinäripiksikin, oli huoneet kuurattava oikein hiekan ja huosiamen kanssa, niin että ne suorastaan välkkyivät puhtautta. Ihan tahtoivat sälöt lähteä lattiasta, kun niitä akkavoimalla hangattiin. Kelpasi semmoisesta hohtavalattiaisesta tuvasta kirkkoon lähteä, ja mukava oli sinne tulla takaisin lattialle levitettyjen pihlajanoksien lemuun. Tosin siihen aikaan olivat näillä main enimmät tuvat vielä savutupia, mutta eipä se estänyt lattioita ja ikkunanpieliä puhtaaksi kuuraamasta. Mitäpä hänestä, vaikka seinillä asustikin vanha karsta, eihän se sieltä päätä pilannut, kun oli siksi ylhäällä. Tässä ajan taitteessa ja vähän sitä ennenkin olivat jo useimmat tupiaan korjaillessaan tai uusia laitellessaan muurauttaneet niihin uudet uloslämpiävät uunitkin, kuten oli tehnyt tämä Tuavetti Tarvainenkin silloin, kun oli rakennuksensa kengittänyt. Se alkoi se ajan henki vaatia näitä uloslämpiäviä, vaikka sisäänlämpiävän pirtin muhevassa lämpimässä oli ollut niin mukava kuhjottaa.