Mutta odottipa ihme Sukslevän Tuavettiakin ja muita, jotka olivat niin välinpitämättömiä polkupyörän suhteen. Olivat kerinneet siinä rannassa kätellä Kutan ja Virmaan rantalaiset, jotka suurilla, monihankaisilla kirkkoveneillään olivat saapuneet rantaan. Oli istuttu siinä mättäällekin ja pistetty kessuja piippuun papinkelloja odotellessa, kun se alkoi näkyä se ihme.
Lehmisalmelta päin rupesi kuulumaan kummaa uhkamista ja puhkamista, vähän niinkuin hevosen tuhritusta, mutta paljon kovempaa. Se kuului hyvän aikaa se puhke, ja sitten vääntäytyi Lehmisalmeen valkoinen möhkäle, hiukan niinkuin venekin näköjään, mutta paljon suurempi ja korkeampi kookastakin kirkkovenettä. Siinä oli oikein kattokin ja pyöreä piippu kuin savutuvan lakeisen päällä, ja siitä piipusta pussahteli yhtämittaa savua.
— No nyt se lykkäsj! — äsähti Kolomkannan Karhunen, — tänä päevänähän taetaa olla koko helevetiv valtakunta liikkeellä. Selitäppäs nyt, Tuavetti, mikä pyörä se täm' on. Onko näetäi Sukslevässä kunj kärpäsijä?
Mutta nyt oli Tuavettikin ymmällä. Eipä ollut käynyt Sukslevässä tällaisia, ei ollut. Kyllä tältä Tuavetiltakin vastaus läksi tavallisesti työntämättä, varsinkin kun noin suoraan kysyttiin, mutta eipäs nyt tullut selitystä.
Sillä aikaa tuli tämä outo otus lähemmäksi. Sillä oli kupeillaan jotkin kummalliset laitteet, jotka ruiskivat vettä ja pitivät sen täytistä lotinaa ja litkutusta.
— Tua eij jou kuvan tulija, mikä liek kehnoj mualimal lopu' enteitä! — päätteli edelleen Karhunen, joka oli niitä paikallaanpysyjiä, korpeen syntyneitä ja siellä kasvaneita.
Mutta olihan joukossa paljon kaupungissa käyneitä, ja siellä höyrylaivoja enemmältäkin nähneitä, ja nämä heti käsittivät, mikä tämä Karhusen mielestä sellainen hirmulaitos oli. Kutan ja Virmaan rantalaiset olivat myöskin nähneet tämän saman laivan sätkyttelevän heidän vesillään. Ne olivatkin niitä selänrantalaisia, niillehän nuo pistouvattanee laivat ja muut hörötykset, Hirvijärvellä ja Talluksella kuletaan vaan näillä vanhoilla koetelluilla vihtahanka-veneillä.
Hööpel-Aapeli, vanha rahtimies ja kaupunginkävijä, joka väitti olleensa Turkin sodassakin, vaikkei sitä täällä pitäjässä oikein tahdottu uskoa, kun se Aapeli oli vähän semmoinen hökläys miehekseen, riensi selittämään, että ei tämä mikään helvetin masiina ole, vaan höyrylaiva, semmoinen siipiniekka rustinki, jonka Kourun rautatehtaan herrat ovat tilanneet malmia vedättämään, jotta ettekö te sitä tiedä, onhan tuosta puhe kulkenut kautta pitäjän. Ja ensi kesän nimissä kuuluu tulevan uusi laiva, oikein rupelilla käypä. Niitähän Kallavedellä mennä luihottaa kuin muita veneitä ikään. Siellä jo kohta pääsee joka lahden pohjukkaan laivalla.
— Kiärmellahen Nieminennii Muaningalta neät kehuj, jotta höörällä sitä meijänniir rantaaj jo ajetaa', eikä millää kepuljpelillä, — lopetti Aapeli selityksensä.
Se toi keihäslahtelaisia ja koululaisia heinäripille, tämä uusi laiva. Rantaan kertyneitten joukossa oli paljon sellaisia, jotka eivät ennen koskaan olleet nähneet höyrylaivaa; joko eivät olleet milloinkaan käyneet viiden peninkulman päässä olevassa kaupungissa, taikka sitten olivat siellä olleet vaan markkinoilla, jotka molemmat, sekä tammi- että maalismarkkinat, sattuivat jäitten aikaan. Tämä oli vanhanaikainen siipilaiva, mistä lienevät Kourun ruukin herrat sellaisen löytäneetkin ja tänne markkulaisten kummaksi hilanneet? Kolopuksen ukko-Jahvetti ei malttanut olla ihmettelemättä tätä nykyajan menoa: