— Mitenkään seon, jos tua ilima' aikojaani mualaenen saes tiijustoo, jotta onko se saparotyörj vae mikä tuo oekeestaal lie nimeltaa, kuvan kalu, ja oesko siitä hyötyvä näem mualaestallouvessa. Jos että neät pahhoo tykkee, herra kupemaattorj, niini niinä vuan kysyjsin.
Kuvernööri kääntyi vallesmannin puoleen, sillä hän ei nähtävästi ymmärtänyt, mistä koneesta oli kysymys. Rovastin suu näkyi kääntyneen hymyyn, ja vallesmannilla oli täysi työ pidätellessä nauruaan. Saatuaan selityksen nauroi kuvernöörikin ääneensä.
— Kylle separaattor ole hyvä kone, osta sinä ukko vaan separaattor, — yritti kuvernööri vastata, minkä sai naurultaan valtaa.
Mutta Jahvetti itse oli aivan vakava. Samoin useimmat muutkin ukot. Mitähän tässä sitten muka on nauramista, selvässä asiassa; keltäs se tämä maalainen kysyy neuvoa, jollei herroilta ja ennen kaikkea läänin päämieheltä. Nyt oli Jahvetti saanut tehdyksi kysymyksensä, ja hänen mieleltään oli paino pudonnut. Tämä asia oli hänelle kaikkein tärkein koko kokouksessa, ja kun hän nyt oli kuullut Kupernyörinkin kehuvan separaattoria, niin hyväksyi hän sen täydellisesti. Mene tiedä, vaikka itsekin ostaisi.
Kaikkein viimeiseksi halusi kupernyöri tietää, minkälainen oli ollut vuodentulo. Siihen vastasivat taas pitäjän pomot, ettei ole moittimista. Isompaan aikaan ei ole ollut sellaista vuotta kasvullisuuden suhteen kuin tämä. Sen kuultuaan piti maanvaari seuraavan lopettajaispuheen:
— Teille ole hyve voosi, se ole oikke hyve. Mutta ei pide syydä kaikki, mite saa. Tule toinen hoono voosi, mite sitte ette otat. Soolatka te vaan piimä ja jooka seeniä, ja pankka vilja kassa.
Sitten se lähti, kuului meinaavan vielä yöksi Pielavedelle.
Tuavetti Tarvainen kiirehti ajamaan Kupernyörin perään. Hänellä oli kärryillään Tervaharjun Herkko Tissarinen. Tuavetti oli totisella tuulella. Hän muisti viimeöisen unensa, ja hänestä tuntui, että olisi pitänyt puhua maanvaarille siitä muikun istutuksesta, mutta ei ollut tullut otetuksi suunvuoroa. Hän melkein kadehti Kolopuksen ukkoa, joka oli sanonut vaan asiansa pois poikkeen.
— Taetaahan tua ollal lupsakka mies tua kupernyörj, vaekka ei se oekee' ossoo tätä meijän kieltä, koska siltä sekkii sien- ja piimäjuttu mänj vähä sekalutta, — yritti tervaharjulainen aloittaa puhetta.
Mutta Tuavetti ei nyt ollut puhetuulella. Hänen mielessään alkoi askarrella semmoinen ajatus, jotta saahan nähdä, huomaako tuo kupernyöri edes sitä porttia. Se oli viimeinen toivo, muuten menee mahoksi koko juttu.