Kun vihdoin saavuttiin Sukslevän portille, näytti Tuavetista siltä, että kupernyöri viittilöi taloon päin ja että ne molemmat vallesmannin kanssa katsahtivat taakseenkin. Tuntui myöskin kuin olisi kuski vähän hiljentänyt vauhtia talon kohdalla.

Tervaharjulainen kahviteltiin Sukslevässä, ja Tuavetti oli hyvin puheliaalla tuulella.

IX.

Siinä se oli vaan tämä aika mennyt, niin Markkulan pitäjässä kuin muuallakin. Oli ohitse pestuupyhä, vuosipalvelijain nahkansa myyntipäivä, lokakuun ensimmäinen sunnuntai, jolloin kirkkomäellä oli väen vilskettä ja jolloin siellä tehtiin niitä kaikkein maallisimpia kauppoja: ostettiin palkollisia ensi köyristä seuraavan vuoden köyriin. Pidetty oli palkollisten riiviikkokin, tämä seitsemän päivää kestävä lomakausi, jolloin renkikin pyörähtää kantapäillään ja on itse miehiään ja piikapalvelija kulkee rannukkaisissa pyhävaatteissaan niin kauan kuin se entinen luomisen työ kesti lepopäivineen ja kaikkineen.

Ne olivat nyt takana ne palkollisten kissanpäivät, ja ankara vuotinen työ meni taas tavallista menoaan. Toiset olivat muuttaneet paikkaa, toiset jääneet entisiin taloihinsa. Sukslevässä tuota ei ollut tapahtunut muutoksia. Ja mitäpä noista muuttelemisista, piikaa vastaan ei ollut mitään muistuttamista, sehän oli rohnakka työihminen, eikä piiallakaan ollut mitään taloaan vastaan; renki kyllä oli vähän sellainen kitukasvuinen kitjake miehekseen, mutta kun sillä oli hyvä yritys eikä ollut pahan vaativa palkoilleen, niin olkoon nyt siinä, ehkäpä seuraava vuosi tekee tehtävänsä ja nallikka kasvaa vähän härövämmäksi.

Takana oli jo joulukin, talkkunat syöty ja joulukirkot käyty. Siinä joulussa sitä olikin vielä vanhan ajan tunnelmaa. Silloin pantiin talo yhtä tyhjäksi kuin heinärippipyhänäkin ja ajettiin kirkkoon monella hevosella. Ja silloin piti olla kaikki helyt mukana, aisakellot pompottamassa ja kulkuset länkien nokassa. Pitkänä jonona ajaa körötettiin ja vähin kilpailtiinkin, jotta onko tässä yksi parempi kuin toinen? No, olihan se toisinaan, ja oli olemattakin. Miten milloinkin sattui. Mutta pääasia oli se kalkatus ja kilkatus pimeässä talviaamussa. Pitäjän-peräläiset saivat lähteä jo kukonlaulun aikaan, jos mieli kuudeksi kirkkoon keritä. Ei sitä jouluaamuna yhdessäkään töllissä maattu, sen tiesi; kyllä niistä tuli tuikki ohi ajaessa, vaikkei kaikista kyetty joulukirkkoon lähtemään, kun ei ollut niitä hevosia niinkuin talollisilla. Mutta tulen tuikkeella kunnioitettiin joulua kuitenkin matalimmassakin majassa, ja koko mökin väen kasvot litistyivät ikkunaan kirkkomiesten jonon sivuitse ajaessa.

Niin, oli ohitse joulu, uupunut muistojen joukkoon uusivuosikin, lopahtanut loppiaiseen pyhäinen aika, ja nyt oli taas joukko härkäviikkoja edessä. Päivä oli jo pidentynyt muutamilla kukonaskelilla, mutta oli sitä aikaa, jona talvi tapansa näyttää, jos on näyttääkseen. Tammikuussa se panettaa turkkihousut jalkaan ja haettaa koirannahkarukkaset vinniltä, jos vielä siihen asti olisikin miten-kuten tavallisissa tamineissa tarennut.

Mutta ovatpa tammikuun lopulla Kuopion talvimarkkinat, joille kansaa kaukaisistakin pitäjistä tulvii. Mitenkäs ei sitten mentäisi Markkulasta, kun ollaan tässä ihan rajakkain? No, tuleehan sitä matkaa viitisen peninkulmaa, mutta mikäpä tämä nyt tämmöinen taival, kun se pää otetaan, jotta lähdetään.

Sitä oli tällä Sukslevän Tuavetilla vähän kuin asian-tynkääkin markkinoille: olisi vaihdettava yksi hevosista vähän nuorempaan, jos miten soveltuisi. Tuntuu tekevän tämänkin Tolopin mieli tällä kertaa kaupungissa käymään, ja sopiihan se siihen yhteen rekeen. Emma myöskin kuuluu havittelevan niitä menojaan, mutta se tuo lähtenee Alapetin matkassa; ei noita kuulemma muita olekaan menoillaan Luvellahesta. No, nehän ovat jo kuuluutuksissa, passaahan ne kahden päästää, ja sitäpaitsi samaa matkaahan tuota ajettanee ja yhteen kortteeriin kaupungissa yövyttänee.

Siinä se on lähtövalmiina Sukslevän isännän reki. Pohjalle ovat pakatut viemiset, minkä heitä lienee kertynyt vuotiset vasikan- ja lampaannahkat, ja pytyllinen voita, paljonkos sitä näin talvisydämellä säästöön saa. Ja nuorempi poika, Rieti, sehän tuo on syys- ja talvikorvan joutoaikansa rihloineen metsässä juosta nipottanut, ja nyt on sitten oravan- ja jäniksenturkkeja kimpun kumpiakin markkinamiesten mukaan tellännyt. Ne kuuluu pitävän myödä ja ostaa sitten amitsuonia metsänkävijälle. No, siinäpähän menevät, ja toimittaa se toki pitää nuoren miehen asia.