Aikaisin aamulla markkinain aatonaattona ajoi Luvellahen Alapetti Sukslevään morsiantaan hakemaan. Päivän valetessa siitä lähdettiin kahdella hevosella kaupunkia kohti, nuoret edellä ja Sukslevän ukko poikineen perästä. Sitä kun on näin kolmesti kuuluutettu, kuten Alapettikin tähän Emmaan, niin sitä tuntee itsensä jo melkein kuin akoittuneeksi ja siirtyneeksi sinne elämän vakavammalle puolelle. Tosinhan ne keskustelut vielä käyvät sellaiseen riijuuaikaiseen tyyliin, ja se tämä maalainenkin, joka ei ole tottunut liiallisiin kohteliaisuuksiin ja muihin kotkotuksiin, koettaa sentään kuuluutettua morsiantaan avitella rekeen ja siitä pois, ja vähän muutenkin osoitella, jotta sitä ei nyt vielä ihan olla siinä päässä asti. Sitten kun sitä siihen saakka tullaankin, niin se saapi eukkokin tulla toimeen omin avuinsa, niinkuin tuleekin, sillä tämä maalainen vaimoihminen on tottunut pujottautumaan melkein samasta silmukasta kuin mieskin.
Eipä näin markkinain aatonaattona tarvitse markkulaisen yksinään kaupunkiin ajaa, sitä kun on tuota kulkijaa monesta pitäjästä aina Viitasaarta ja Pihtiputaata myöten. Niitä kertyy menijöitä pitkät jonot, miltei vielä isommat kuin joulukirkkoon kiirehtijöitä. Saitan lossilla, markkulaisten syöttöpaikassa, on tupa täynnä markkinamiestä jos -naistakin. Siinä kääriytyy saarleinsa sisästä mummoa jos minkälaista, rehevää emäntää ja nuorta, punaposkista tyttölasta. Sitä ei tiedäkään, mitä kääröä kukin rekensä perässä kulettaa, ennenkuin se purkautuu syöttöpaikassa. Silmät niiltä sieltä nyytistä paistavat, mutta mikäpä ne silmistään tuntee. Vasta kun ne liiat tamineet yltänsä purkavat, näkee sivullinenkin, kummoinen on kullakin kuorma.
Tähän jonoon ei ole sattunutkaan markkulaisia muita kuin Alapetin ja Sukslevän Tuavetin matkueet. Kaikki muut kymmenkunta hevoskuormaa ovat tois pitäjäläisiä. Mutta siinä Saitan lossilla hevosia syötellessä ajaa huristaa pihaan tuttuja pitäjäläisiä, vieläpä aivan naapureitakin. Herkko Tissarinen emäntänsä ja Hintriikka-tyttärensä kanssa työntyy tupaan ja juttelee, että hän oli tarkoittanut suksleväläisten matkaan, mutta näköjään myöhästynyt. Nyt sitä kuitenkin lähdetään völjyyn, kunhan hän kerkiää vaan vähän hevostaan puhalluttaa. Polokin isäntäkin Hirvijärven takaa tulee siihen poikineen, ja sitten on vielä muutamia pohjoismarkkulaisia. Mikäpähän siinä, syöttääpä häntä tämä Tuavetti vähän kauemmin ja lepuuttaa hevostaan, mukavampihan on sitten ajaa könistää toinen puoli matkaa yhdessä tuttujen miesten kanssa; saapipahan edes kunnon tarinatoverin, jos joskus mäessä reestä nousee jalkojaan verryttelemään.
Jälkipäähän olivat jättäytyneet nämä markkulaiset Saitan lossilta, syöttöpaikasta lähdettäessä. Olisivat he voineet edelläkin ajaa, kun kellään ei ollut suurta kuormaa, kuten viitasaarelaisilla ja pihtiputaalaisilla muutamilla, mutta riekkukoot toispitäjäläiset etunenässä, kun näkyy niin haluttavan, markkulaiset kerkiävät täällä häntäpäässäkin ajaa lönkötellä. Ihan viimeiseksi oli heittäytynyt Luvellahen Alapetti nuoren morsiamensa kanssa. Siinä saattoi olla tarkoituksensa, sillä Alapetilla oli hevonen virkku ja kipakka menijä. Mutta niillä on muut mielessä näillä nuorilla. Siellä ne kuhjottavat lähekkäin ja puolimakuullaan reslan pohjassa. Se vetää niitä nyt vielä vieriviereen, sylikkäin, taitaisivat saman turkin sisään ahtautua, jos suinkin mahtuisivat. Ja niillä riittää sitä turinaa, tietysti, kun on juuri se suunnitelmien aika. Ja se passaakin hyvin tässä nyt niitä juttujaan jutella, kun ei tarvitse hoitaa hevosen menoa. Se lönkyttelee hiljalleen omia aikojaan toisten perässä. Eivätkä nuo Alapetinkaan silmät sen puolesta joudakaan menon mukaan katselemaan, niillä näkyy olevan tutkimista siinä vieressä, Emman-lyllerössä. No, tutkikoon nyt Alapetti, syökööt silmillään toisiaan ja sipiskööt siinä, nuoret; eivätpä taida monta kertaa noin nokakkain markkinoille ajaakaan. Eikä ehkä tarvitse monasti kylmiä neniään vastakkain hangata tammipakkasessa; eiköpä tuota kohta saane itsekukin pitää huolta omasta nokastaan, miten parhaaksi näkee. Se menee niin pian ohitse tämä hipleys, kun alkaa jokapäiväinen elämä omine menoineen ja huolineen. Senpä tautta sitä ei tarvitse kadehtiakaan, jos näin umpisolmua vetämässä olevat nuoret ihmiset ovat vähän erilaisempia kuin muut, ja jos ne mieluummin jättäytyvät häntäpäähän markkinamiestenkin jonossa. Onhan tässä kolmisen tunnin matka Saitan lossilta kaupunkiin, antaa Alapetin ja Emman sen aikaa setviä siellä asioitaan jälkipäässä toisten silmältä syrjässä. Kunhan vaan sen verran katsonevat, etteivät heitteisellä tiellä nurin kupsahda.
No, niin se vaan matka sujuu, vaikka häntä hiljalleenkin tehdään. Siinä vähän ennen aikaisen tammikuun illan pimenemistä olivat matkamiehet jo nousemassa Savilahdesta Rättimäkeä ylös Kuopion kaupunkiin. Siitä he ajoivat käyden sisään samasta tullista, jossa kerran kuuluisan Kiho-Vauhkosen ennustuksen mukaan oli pölkky pyörivä veressä, koska niin suuri sota oli tuleva niille maille. Luojan kiitos, rauhassapa tuota oli saatu olla siihen asti; miten sitten käynee vast’edes, sitähän ei ole tämän syntisen ihmisen sallittu tietää.
Siinäpä juuri Rättimäen rinteessä tulee vastaan kaksi kaupunkilaista sällismiestä. Nuttusillaan vaan onnettomat vihtelevät talvisessa säässä, ja toisella vielä taitaa olla ruunista aivinaa housutkin. Tuosta kai se lienee lähtenytkin se kansan sananparsi, jotta poikaa kuin ruuninen rivinä tammikuun päivinä. Eikä sillä aivinahousuisella ole päässäänkään muuta kuin pahainen lippalakki, jonka alta äljöttää iso punainen nenä.
Siirtyvät siinä tien poskeen sällit ja antavat jonon mennä jollottaa sivuitsensa. Sukslevän Tuavetilla, joka ajaa viimeisen edellisenä, on valkea hevonen, mutta aamulla, kun lähtöä niin joudutettiin, ei siinä kiireen kaprakassa ja aamumyterässä tullut huomatuksi, jotta sen takapuoli on vähän ruskettunut; miten lie, ruuna, maannut pahasti omissa tekosissaan. Siitäpä se punanenäinen sälli ei malta olla irvottatamatta:
— Kah, keskem mualuumpa ouvat miehet lähtennä ajjoo sohottammaa.
Tuavetti mulkaisee äkäisesti mieheen, mutta tuopa siinä samassa, mikä tuonee, vastuun hänen kielelleen:
— Etköön sinä tulisj lopettelemaan, koska näkkyy olovan mualjpurkki nuamassasj.