Niillä oli puolikuppiset edessä. Olivat kaiketi itse keittäneet kahvia, sillä talonväki vielä oli yöpuullaan. Miten lienevätkään näin aikaisin ukot ruvenneet tissuttelemaan? Sen tautta sen tuon airakselankyläläisen kieli niin laihaakin.
Se lauloi taas edelleen:
— Joo, seon, neät niin tuota-a, tässä mualimassa semmosjta pattoo, jotta sit' ei kaekille räkkee tuota ruunuh hyvveekää, minkä teilekkääm muaninkalaesille. Vuam meijät aerakselalaeset o' ukko ruunu ottanna enkelsiipiisä suojaa, ja siellä sitä suahaa' olla iha' ylösnoosemuksee' asti, neät niin tuota-a… Joo, katohhan, kun ne herrat ja siknatyörit riittasivat tätä Kuopijar rattoo, niin neolj sanonna, jotta aerakselalaesille se pittää kuitennii laettoo teä raatatie, neo' hölöväkkätä väkkee ja niitä miestev viisaempija, neät niin tuota-a, ja aseman ne tek kun tekivättii, vae mikä pysäkki tuo lienöön, ja nyt ei tarvihe muuta kum panneuvut vaanuun, niin sitä, neät niin tuota-a, peäsöö hyrykyyjillä ihan tuahan kaapunnin eäree'…
Nyt vasta huomasi airakselankyläläinen Sukslevän Tuavetin, joka oli jäänyt vähän etemmä penkille tupakoimaan ja kuuntelemaan humalaisen miehen saarnaa. Airakselankyläläinen kääntyi Tuavetin puoleen:
— Jassoo, tämä taetaakii olla se porttisa mualooja sieltä keskkylältä. No, riipasjko tuo, neät niin tuota-a, porttis muavvuarin silimät puoleesa? Joo, no mitteepä tuosta, itekullae o' omat metkusa, vuam mittees sinä, kirkonkylän takalaenen sanot siitä, kum meillä ajetaan niinkuh herrattii raatahevojsella. Työ sitä vuav vanahalla kakaramasjsiinalla koitatta taevalta tehä. Seon sentäär retepelijä, kun suap lämpöjsin käsin ajjoo kyhjöttöö kaapuntii ast…
Tuavetti myhähti. Hän ajatteli, että on tainnut airakselankyläläisen päähän nousta muukin kuin viina. Ei tuota nyt luulisi tarvitsevan noin kehua retestää, jos rautatie on sattunutkin hipaisemaan muutamien kymmenien sylien alalta kylän ulkolaitaa, ihan reunimaista kolkkaa, jossa ei ole edes asumuksiakaan. Mutta pitänee suoda airakselankyläläiselle tämä pieni ilo. Tuavetti ei sen vuoksi vastannut mitään. Toinen näkyi olevan sillä tuulella, jotta hän kyllä yksinkin puhetta pitää.
— Joo, semmosjtahan seon, vuam mitteepä tuosta, elä sinä minulle siitä kaanoo kanna. Suatetaahham myö jonnii aijam perästä tehä teille sinne huararata… Tule poes tänne ottamaa' uamutinatsut…
— Minull' on tässä vähä muutae toemittamista, jottei passoo. S'ei neät tuo humalaene ou seleväv veärt, vaekka s'oes kui humalassa, — torjui Tuavetti airakselankyläläisen tarjouksen. Hän oikaisi vielä vähäksi aikaa penkille pitkälleen odottamaan päivän valkenemista. Taisi siinä Tuavetti vähän nurvahtaakin. Kun hän jälleen heräsi, olivat muutkin markkinamiehet jo nousseet oliltaan. Airakselankyläläinen ja maaninkalainen sen sijaan kuorsasivat täyttä päätä, he olivat luultavasti vasta nukkuneet.
Olipa, olipa siellä kansaa Kuopion tammimarkkinoilla, olipa totisesti. Ihan olivat kadut yhtenä vilinänä. Saipa siinä katsoa, jottei yhteen aja, kun hevosmiehiäkin vuohkasi edestakaisin katua ylös, toista alas. Sitä aina näin markkinoilla ajetaan seisaallaan reessä, jotta vastaantulijan paremmin näkee. Taitaisikin tulla onnettomuuksia, jos reen pohjassa istuisi, kuten tavallisesti on tapana. Näkyyhän tuossa joku rekensä perän päälläkin kököttävän, lieneekö hontteraa seisovaltaan ohjata, mutta se on jo sekin siksi korkea paikka, että selvästi ympärilleen näkee. Ja huutoa ja hoilausta sitä pitää olla näin markkinoilla. Selvä mieskin toisinaan päästelee sellaisia ulvahduksia, jotta luulisi sen hyvissäkin kesteissä olleen. Mutta sitä ei markkina-aikana välttämättä tarvitse mielenylennystä, sitä lähtee tuota ääntä muutenkin. Kun yksi vaan öläkän päästää, niin toinen kohta perässä kurkkunsa ruuvaa. Mistäpä ne muusta nämä markkinat erottaisikaan tavallisesta meiningistä kuin kansan paljoudesta ja isosta äänestä.
Tuavetti tuo ei huutanut eikä hoilannut, vaan seisoi yksinään reslassan ja ajeli hiljakseen katua pitkin. Jossain kulmauksessa hyppäsi rekeen mies, myllähti kuin mikä mytty siihen Tuavetin jalkojen juureen. Kun se oli päässyt pystyyn, huomasi Tuavetti, jotta tämähän näkyy olevan muuan Pielaveden mies, joka usein markkinareissuillaan oli hevostaan Sukslevässä syöttänyt.