Kauppa käy, kauppa käy tämän ukon luona, ja kymmenpenniset solahtelevat laulaa-jerottajan taskuun. No, mitenkäpäs, mitenkäpäs, pitäähän sitä toki markkinoilta muistoja tuoda, kun vielä saapi näin vähällä rahalla virren nuotin kanssa.
Tuo taitaakin olla uusi tuo akka tuossa, jolla höyryää semmoinen kummallinen kiehutuslaitos teltissään? Mikähän tämä oikein onkaan, ei se ainakaan tämän puolen ihmisiä ole, koska sillä on niin kummallinen puheenlaatu? Se huutaa hojottaa yhtämittaa:
— Tulkaa maistamaan vari-makiata, piikkinää!
Mitäs piikkinää se semmoinen? Joku on ostanut viidellä pennillä ja tietää, jotta eipä tuo ole paljon mistään kotoisin, mitä lie siirappivettä. Vai sen poikia! No, kaikella sitä tässä matoisessa maailmassa toiselta rahaa ketvotellaan.
Vaan eläpähän souda! Täällähän se vasta taitaa ollakin se oikea hyristin ja pyristin. Karuselli! Sitäpä tuota ei ole vielä ennen näillä mailla nähtykään. Se on kait tullutkin tämän rautatien mukana, sillä airakselankyläläisen masiinalla. No mutta siinäpä häntä onkin rakkinetta kerrakseen! Siinä on hevosta ja muuta leijonaa, ja keinua ja tuutua jos minkä näköistä. Niinhän ne soutaa kuin kätkyessä moniaat siinä. Ja rimpsut ja rampsut, ja senkin seitsemät hetaleet. Se näet pyörii, ryökäle, hevonen vetää keskellä, ja se pyöriä jytyyttää. Ihankohan tuo on oikea hevonen, vai lie vaan muu kuvainen, niinkuin nämä tässä sen laiteilla? Ei, kyllä se on oikea, koska häntäänsäkin välistä huiskauttaa.
Ja siinäpäs on nuorta väkeä siinä hyrysellissä! Ja posetiivi soi ja pauhaa, niin että kauaksi kuuluu. No, ne keksivät!
Jassoo, siinäpä on Kolopuksen ukkokin, käkkyräpetäjä, mikäs senkin hyväkkään nyt parhaimpaan paikkaan lennätti? Onpa tainnut ukko Jahvetti saada pienen tärskäyksen, koska toinen suupieli noin riippuu alhaalla? Elähän mitä, eikös se vaan vuovaudu lähemmäksi!
Nyt se hyryselli seisattuu, ja nyt kysyy Kolopuksen äijän-käppyrä:
— Mittees se teä luritus maksaa, jos niinkuin mänis soutamaan tuohon kätkyeen yheks löysiks?
— Se olle kymmene penniä kertta.