— Siin' on, katotaan nyt tämmäj lysti…
— Mine kylle kantta sitten maksu.
— No, kannappaham millonj hyvviisä, mut tuaham minä istuv vuan.
Siellä se nyt ajaa Kolopuksen ukon-kyhäys, ajaa peijuoni, niinkuin ei mitään. Sillä näkyykin olevan hauska: pitää kätkyensä laidoista kiinni ja nauraa, jotta kuola suusta tippuu. Kaikkeen se tuokin ajaksen.
Sukslevän Tuavetti vaan katselee, ei häneltä jouda kymmenpenniset tuommoisiin vehkeisiin, niillä on kyllä parempiakin reikiä. Ja saapihan tuota ilmaiseksi katsella, siinähän sitä onkin tälle tavalliselle maalaiselle.
Kyllähän sitä olisi rahanreikää nykyisin näillä markkinoilla. On tainnut todellakin se airakselankyläläisen rautatie helpottaa niitten kulkua tänne, kaikkien pelimannien ja muitten tansmestarien. Mitäs tuonkin teltin päällä lukee: Eläinnäyttely ja sirkus. No mutta onpas siinä komeljanttareja: nainenkin tuossa ketjuilee ihan ihon mukaisessa puvussa, vai liekö alasti, kuvatus, ja onpa sen miehen lahkeisiin ollut rutosti kangasta. Ja eikö sen tuon samaisen naama ole maalattu kirjavaksi, ja se kun vääntelee ja kääntelee itseään. Jo on, jo on kujeet noillakin. Kaikella se tämä ihminen leipänsä tienaa, minkä nuokin eläinnäyttelijät. Ja nyt ne, vaivattavat, hilaavat karhun siihen lavalle, ihan oikean karhun, onhan niitä nähty.
— Tulkaa katsomaan maailman suurinta eläinnäyttelyä. Maailman vahvin nainen, Euroopan mestari, nostaa yhdellä kädellään neljä täysikasvuista miestä. Monta suurta ihmettä. Näytäntö alkaa!
Ja sitten se helistää kelloa, jotta korvat on mennä lumpeuksiin. Johan tuota taitaisi olla tässä kummaa kerrakseen, mutta ei mene Sukslevän Tuavetti tärväämään rahojaan. Menkööt hassummat, ja näkyy niitä olevan menijöitä. Eivätkö nuo käyne meidänkin nuoret kaikki nämä ryplötykset, kuuleepa tuon sitten heiltä.
Eikä Tuavetti mennyt vielä seuraavaankaan telttiin, jossa kuuluttiin näytettävän »se kuuluisa murhatapaus, jossa aviovaimo murhasi oman miehensä koululehtorin». Sinne saivat jäädä kuuluisat murhatapaukset ja muut eläinnäyttelyt. Sitä näkyy saavan olla tämä maalainen varuillaan, muuten ne vievät siltä rahat ja kukkarot. Ihan piti Tuavetinkin koettaa, onko kukkaro oikealla paikallaan alushousujen taskussa. Sielläpä tuo tuntui pullottavan lämpimästi mahaa vasten. Olkoon vaan siellä; Tuavetti ikäänkuin veti ajatuksissaan sen kurenauhaa tiukemmalle.
Mutta yksi on katsottava, kun kerran on kaupunkiin tullut: se rautatie.
Sen tuon nähnee maksuttakin. Tuavetti tapasikin parahiksi Herkko
Tissarisen, Tervaharjun isännän, ja yhdessä he läksivät osoitettua
suuntaa asemalle.