Eikä se sitä sanonut, vaikka ihan nenästä näki, että kyllä sillä on omat metkunsa sen portin kanssa, mitkä lienevät. Sen nenä tuhahteli taas niin omituisesti. Ei se tuollaista sihajamista pitäisi, jos punainen porttiin olisi ihan viattomasti vitaistu.
Mutta isäntä Tuavetti meni ruokalevolle, ja toiset miehet perässä. Se ruokalevollemeno tapahtui kohta kun piippu oli loppupuolilleen polttaa käryytetty ja perskat sujautettu suuhun. Tämä oli tärkeä toimitus, tämä ruokalepo, oikea elinehto, jolle ei saanut mitään estettä panna. Mihinkä sellainen mies olisi kelvannut, joka ei puolisen päälle puoltatoista tuntia nurvahtanut. Akkaväen kanssa on eri asia, niillä on sitä pientä hompsutusta aina, eikä niille tämä ruokalepo taida olla niin tarpeellistakaan.
Pihanmaan nurmikolle vääntyi pitkäkseen kolme kokonaista miestä ja neljäntenä talon nuorin poika, sellainen rippikouluiässä oleva joukeamuotoinen pojanhuiskale. Akkaväki hoiteli pirtissä omia toimiaan, mutta jos jollekin sattui asiaa pihanmaan yli, kohottautui hän varovasti varpailleen, sillä Sukslevän miesten pyhää unta ei saanut kesken häiritä.
II.
Jopa oli kimalteleva ja kaunis juhannusaatto sinä vuonna! Kun talollinen Tuavetti Tarvainen astui pihanmaalleen, venytteli pitkään jäseniään, sipaisi kämmenellään pitkää tukkaansa otsalta, hieraisi unen loput silmistään ja käänsi ne Hirvijärvelle, niin eipä tahtonut katse kestää sitä koreutta. Järvi, joka muodoltaan oli pitkä ja soukulainen, laajeni Sukslevän kohdalla parin virstan levyiseksi, niin että siihen jo sopi tuota kesäistä väikettä ihan huikaisemiin asti. Nyt sen pinnalla kävi sen verran viriä, että parahiksi vipaji kullalta koko leveys. Oli siinä soma näky, kun katsoi tuosta oman kaurapellon kohdalta yli järven toiselle puolelle. Ensin se kaurapelto laskeutui kuin viheriä matto veteen, sitten oli Hirvijärvi auringon leikkipaikkana välissä kuin kultainen lattia, ja tuolta toiselta puolelta taas lähti Vorrin Pulliaisen otramaa samallaisena mattona, jatkuen aivan pihaan asti. Pulliainen on vestänyt talonsa seinät valkoisiksi, ja ne kun paistaa lekuttelevat niin iloisen näköisinä sieltä silmään. Oikein ovat veikeät, peijuonit, siinä Rukasmäen mahtavaa kumpua vastassa! Ja Rukasmäen nyppylällä leijailee sininen auer, jota lienee kuinka pitkälle hyvänsä, vaikka ihan maailman rantaan.
Jos hän missä lie se ranta, miettii Sukslevän ukko. Nuo kiertokoulua käyneet näet kuuluvat oppineen senkin, ettei siellä tuolla ylhäällä ole rajaa eikä rantaa, vaan yhtä tyhjää höppelöä vaan, avaruus vai mikä lie. Joo, joo, mistäpä hänen tiennee niin taktillaan saattaa olla tyhjääkin, ja saattaa olla täyttäkin, kukapa tuolla lie käynyt niissä avaruuksissa ja muissa!
Katsoisihan näitä kauemmankin, katsoisi niinkin näitä Luojan luomisia ja tuotakin oman käden työtä. Tulipahan näet kengitetyksi tämäkin tuparakennus, ja kun ma siirräime tuohon nurkalle, niin sieltä se pälyilee se entisen Sukslevän Tuakon punainen portti. Olipa ennen vähän hurvakka luonnoltaan se Sukslevän Tuakko, mutta tulipa tuosta vaan Taavit Tarvainen ja rakennuksensa kengitti ja porttinsa punaiseksi maalasi, ja ristittyjen ihmisten kirjoissa kulkee Sukslevän isäntä. Pitäisi tämän portin näkyä ohiajajan silmään, vaikka isompikin herra olisi, se ajaja.
Mutta ne saa olla nyt katselemiset katseltuina tämän Tuavetin puolesta, väki on ajettava ylös ja töihin, vaikka kohta on juhannusaatto. Iltasella on kuitenkin kokolle meno, ja se rupsahtaa iltarupeamakin piloille, sillä ei niille enää työ maita, kun ovat mielessä kokkotanssit ja muut ryplötykset.
Emäntä olikin jo nähtävästi ylhäällä, koska pieni savu pillahti piipun nokasta ja kierähti heittämään häränpyllyä aamukostealle katolle, kunnes lopulta pääsi jalkeilleen ja alkoi ohuena viivana vetäytyä kuulaaseen ilmaan.
Se oli virkku eukko se Tuavetti Tarvaisen emäntä Justiina, ei sen silmäluomissa kiviriippaa ollut aamuisin. Monessa aitassa oli Sukslevän Tuakko käynyt, ennenkuin oli yhtynyt tähän Sammakontauksen Justiinaan. Tämä oli ollut tunnettu vähän ylpeäksi ihmiseksi, eikä ollut ennen ketään sen kanssa luonannut, mutta olipahan Tuakko suostutellut tytön puolelleen. Moni oli Justiinaa varoittanut Tuakon kelkkaan lähtemästä, mutta itsepäinen oli tyttö. Kun oli kerran sen pään ottanut, niin oli pitänytkin ja Tuakolle oli tullut. Eikä ollut tarvinnut kauppojaan katua, sillä mies on tämä Tuavetti siinä kuin joku toinenkin. Hyvin on eletty yhdessä Sukslevässä jo vuosia parikymmentä, ja aina vaan hiljalleen vaurastuttu.