Mikko, vatsan virkistyä täällä aikanansa suo, ehtii sitten näivettyä, konsa hauta peiton luo.
SAKSANMAA.
Viel' on kuin lapsi Saksanmaa, jot' aurinkoinen hoivaa, imettäin sille lämpöään ja tulta kapinoivaa.
Ravinto moinen kasvattaa ja veren vimmaa äkin. Te elkää kiistaa nostako, varokaa naapurväki.
Se jättilaps' on kömpelö, mi tammen maasta kiskoo ja sillä selkää, päätänne armotta ruhjoo, viskoo.
Se on kuin Siegfried saduissa, mi nous' ja miekan takoi ja alasimen iskullaan kahtia sitten jakoi. —
Sä lohikäärmeen ruhjoat, kohoat sankariksi. — Hei kuinka äitis aurinko ylpeillen nauraa siksi. —
Sen tapat, otat aartehet ja kalleudet kohta. Hei kuinka kruunu kultainen sun silloin päässäs hohtaa!
KANKURIT.
Ei silmän synkeän kyynel putoo, kun ikenet irvin he hokee ja kutoo: oi käärinliinasi Saksanmaa kirot kolminkertaset kuteiks' saa, kun pirtamme paukkaa.