Tytär kuninkaan kovin huokasi:
"Oi Falada, missä sun nään nyt!"
Hevon pää se vastahan valitti:
"Voi, ettet kotia jäänyt!"
Tytär kuninkaan kovin huokasi:
"Tään äiti jos aavistaisit!"
Hevon pää se vastahan valitti:
"Sydän raukalta ratkeaisi!"
Vedin henkeä tuskin, kun sopottain
niin vakaana kertomusta
Punaparrasta, keisaristamme hän
sai sanelemaan salatusta.
Ei ole hän kuollut, vaikk' oppineet
niin uskoo, vakuutti muori,
hänet sotureineen on suojaansa
vain kätkenyt lumottu vuori.
Kyffhäuser nimi sen vuoren on,
joka heidät luolaansa salaa;
saliholvien laessa lamput ne niin
valoll' aavemaisella palaa.
Hevostalli niist' etumainen on,
monta tuhatta hevosta missä
näet seimien ääressä seisovan
sa valjaissa välkkyvissä.
Ne on satuloidut ja suitsitetut,
vaan nuo monet tuhannet ratsaat
ei hirnahda, ei heilahda,
ovat hiljaa kuin rautaiset patsaat.
Sotamiehiä salissa toisessa
tuhatt' on monen monituista,
kuve kupeessa oljilla permannon,
on urosta partasuista.
Ovat aseissa kiireestä kantahan,
mut urosten uljas rivi
ei hievahda, ei hiiskahda,
he nukkuvat kuin kivi.
Sotakirvestä, keihästä, miekkaa täys
sali kolmas on koston hankkein,
teräs-, hopeasopaa ja kypärää,
tuliaseita muinaisfrankkein.