Meill' oikeutta koskaan polkenut
ei laiton mielivalta,
ei tuomiott' otettu virkaa pois
demagogilta pahimmalta.
Niin kurjasti koskaan ollut ei
ajan kaikissa ahdingoissa —
sano, nälkään kuollut konsanaan
kuka Saksan on vankiloissa?
Moni kukoisti- uskon ja alttiuden
esimerkki ihana muinen;
nyt epäily, nyt kieltäminen
vain vallall' on alituinen.
Nyt käytännöllinen vapaus tää
tuo ihanteelle hukan,
joka poveemme piili, — niin puhtaana, ah,
kuin unelma liljankukan!
Alas kauniin runoutemmekin
käy tähti jo tästä puoleen;
kera muitten murjaani-kuningas
myös Freiligrathin kuolee.
Pojanpoikamme kyllin ne syö ja juo,
mut ei hiljaista hengen rauhaa
ole sulattaa — menoss' idylli on,
melukappale palkeille pauhaa.
Jospa vaieta voisit, niin kohtalon
sulle kirjan ma auki loisin,
lumokuvastimessani nähdä sun
ajan vastaisen vaiheet soisin.
Sulle näyttäisin, mitä nähnyt ei
ole inehmo kuolevainen:
isänmaas tulevaisuuden — mut ah,
vait olla et voi sa vainen!"
Ma innolla huusin: "Oi Jumalatar,
kovin hauska ois katsoa tuota,
suo nähdä mun tuleva Saksanmaa —
olen mies, vait'olooni luota!
Valan sulle vannon, min tahdot vaan,
joka takeen mult' olet saava
vait'oloni ehdottomuudesta —
miten vannon? vain sano kaava!"