Nojatuolin nurkassa tuolla näät
ikivanhan jo, isoin lovin
selysnahka nauraa, on toppaus
koinreikiin tullut kovin.
Mut mennös ja siirtäös sivuhun
vaan tyynynen tuolilta tuolta,
näet pyöreän aukon ja kattilan
sen aukon alapuolta.
Se on taikakattila, jossa käy
salaperäiset voimat ja väet,
ja pääs jos aukkohon pistät vaan,
niin vastaisuuden sa näet.
Siell' etees Saksan vastaisuus
kuin pilvihaamuina piirtyy;
älä säiky vaan, jos sieramiis
miasmeja siivosta siirtyy!"
Omituinen nauru ol' äänessään, mut säikähtänyt ma tuost' en, ma tuolin aukkohon ankaraan heti joudutin päätäni juosten.
Mitä silmäni näki, sit' ilmaise en, mua vannottu valani estää, lupa tuskin on sanoa, mitä sai, oi taivas! nenäni kestää! —- — — Mua vieläkin inhojen, kirottuin esihajujen etova viima se viiltää, oli kuin lemunnut ois mätä kaali ja juhti ja liima.
Voi taivas, katkua kauheaa,
mi sieltä nousi; ol' ihan
kuin kuoppia kuudenneljättä
ois luotu lantapihan. — —
Hyvän yhteisen valiokunnass' on
Saint-Just tosin sanonut joskus:
Ei suuren tautimme lääkkeeksi
sovi ruusuöljy ja moskus —
vaan vastaisuutemme tuoksu tuo
meni kaikesta etunenään,
mit' on nenäni ikinä aavistanut —
sit' en sietää voinut ma enään — —
ma tainnuin, ja silmät kun avasin taas,
yhä viel' olin vierustalla
Jumalattaren, hänen povellaan
lepäs pääni mun avaralla.