"No niin… Maatkoon nyt vaikka kahdeksan viikkoa, maatkoon nyt vaikka kaksitoista… ikuisesti sitä nyt ei kuitenkaan kestä."
"Hän on vasta neljäntoista vuotias", sanoi Napoleon Fischer kulmainsa alta. "Hän voi vaatia vahingonkorvausta." Diederich pelästyi, hän läähätti.
Napoleon Fischer oli saanut takaisin määrittelemättömän irvistyksensä ja katsahti työnantajansa nyrkkiä, joka tuskallisesti oli muodostunut tämän taskussa. Diederich veti sen esiin. "Tehkää nyt väelle tiettäväksi minun jalomielinen päätökseni! Ei sovellu Teille? Kapitalistien kehnoja tekoja Te kerrotte luonnollisesti kernaammin. Kokouksissanne Te nyt todennäköisesti pidätte jyriseviä puheita herra Buckista."
Napoleon Fischer näytti sellaiselta, joka ei ymmärtänyt, mitä Diederich ei ollut huomaavinaan. "Minäkään en pidä sitä juuri kauniina", hän jatkoi, "jos joku tahallaan antaa poikansa naida sellaisen tytön, jonka äidin kanssa hän on ollut tekemisissä, ja vielä ennen tuon tytön syntymistä… Mutta —"
"Mutta!" toisti Diederich vahvasti. "Minä en pitäisi sitä ollenkaan oikeana, jos minun väkeni sen tähden vääntäisi suunsa sijoiltaan ja jos Te, Fischer, nyt kenties kiihoittaisitte työmiehiä kaupungin viranomaisia vastaan sen johdosta, että jokin maistraatin jäsen on tehnyt jotakin, jota kukaan ei voi hänestä todistaa." Hänen nyrkkinsä iski suuttuneesti ilmaa. "Minustakin on selän takana kerrottu, että minä olisin aiheuttanut tuon jutun Laueria vastaan. Minä en tahdo tehdä itseäni mihinkään syypääksi, minun väkeni saa olla rauhassa."
Hänen äänensä kävi tuttavallisemmaksi, hän lähestyi tuota toisia. "No niin, koska minä tunnen Teidän vaikutusvaltanne, Fischer…"
Äkkiä hänen nyrkkinsä avautui, ja hänen kämmenellään makasi kolme suurta kultarahaa.
Napoleon Fischer näki ne ja väänsi kasvojaan, aivan kuin olisi nähnyt itse pirun. "Ei!" hän huusi, "ja vielä kerran ei! Vakaumustani minä en voi pettää! En koko maailman mammonan tähden!"
Hänen silmänsä veristivät ja hän itse kihisi. Diederich perääntyi, koskaan ennen hän ei ollut katsonut kumousta niin läheltä kasvoihin. "Totuus on saatava päivänvaloon!" kihisi Napoleon Fischer. "Siitä me köyhälistö pidämme huolen. Sitä Te ette voi estää, herra tohtori! Omistavien luokkien häpeälliset teot…"
Diederich kaatoi hänelle nopeasti uuden lasillisen konjakkia.
"Fischer", hän sanoi hartaasti, "tämän rahan minä antaisin Teille
siksi, että minun nimeäni ei tässä asiassa mainittaisi." Mutta
Napoleon Fischer torjui, hänen ilmeissään oli korkeata ylpeyttä.