Tässä kohden taputettiin käsiä. Rouva Harnischin ja rouva Tietzin nähtiin pyyhkivän kyyneliä, jotka kreivittären jalomielisyys oli nostattanut heidän silmiinsä. Mutta noiden pyyhittyjen tilalle tuli toisia, kun sisarentytär sanoi:
"Voi kuitenkin! Mistä minä palvelustyttönä keksin itselleni yhtä jalosyntyisen?"
Pormestari oli kaikesta päättäen uskaltanut sanoa jotakin vastaan, sillä Wulckow jyrisi: "Sen johdosta, että on olemassa vähemmän työttömiä, minä en tahdo kärsiä. Minun rahani on minun rahaani."
Silloin Diederich ei voinut enää pidättäytyä kumartamasta hänelle.
Mutta kappaleentekijäkin sai syyllä kumarruksen osakseen.
"Minä tiedän", hän sanoi, itsekin liikutettuna, "onnistuneeni tässä paikassa."
"Tämä on taidetta, mikä puhuu sydämelle", vakuutti Diederich. Kun Magda ja Emmi sulkivat pianon ja ovet, niin hän lisäsi: "Ja ylen draamallista." Sitten toiselle puolelle:
"Ensi viikolla valitaan valtuusmiehet Lauerin ja nuoremman Buckin tilalle. Hyvä, että hän menee omasta alotteestaan." Wulckow sanoi: "Pitäkääkin sitten huolta siitä, että säädyllisiä ihmisiä tulee valtuustoon. Teidän pitäisi olla hyvissä väleissä 'Netziger Zeitungin' kanssa."
Diederich hiljensi ystävällisesti ääntään. "Toistaiseksi minä pysyttäydyn syrjässä, herra presidentti. Kansalliselle asialle se on parempi."
"Katsokaapas", sanoi Wulckow; ja tosiasiallisesti hän katsoi terävästi Diederichiin. "Tehän voisitte hyvin valituttaa itsenne?" hän kysyi.
"Minä tekisin kyllä sen uhrauksen. Meidän kunnallisissa laitoksissamme on liian vähän jäseniä, jotka kansallisessa suhteessa ovat luotettavia."