"Asia oli luonnollisesti alusta alkaen selvä. Mutta ihmisten tähden täytyi —. Ymmärrättehän, kuri —."
Seisomalla tiukkana Diederich ilmaisi ymmärtävänsä kaikki.
"Mutta", toisti esikuntalääkäri, "minä olen luonnollisesti tietänyt, millainen Teidän asianlaitanne oli."
Diederich ajatteli: "Jollet sinä sitä ole tietänyt, niin nyt sinä sen ainakin tiedät." Ääneensä hän sanoi:
"Sallitteko minun nöyrimmästi kysyä, herra esikuntalääkäri: minä saan kuitenkin edelleen palvella?"
"Sitä en voi tietää", sanoi esikuntalääkäri ja teki kokokäännöksen.
Raskaammasta palveluksesta pääsi Diederich tästälähin vapaaksi, "maaseutu" ei nähnyt häntä enää. Sitä iloisempi ja mieluisempi oli hänen olonsa kasarmilla. Kun iltakatselmuksen aikana kapteeni tuli kasinosta, sikaari suussa ja hieman humalassa, määräämään rangaistuksia saappaista, joita ei oltu rasvattu, vaan ainoastaan kiilloitettu, niin Diederichiä vastaan hänellä ei ollut mitään muistuttamista. Sitä leppymättömämmin hän käytti lainmukaista ankaruutta erästä yksivuotista kohtaan, joka nyt jo kolmatta kuukautta oli rangaistuksen mukaisesti saanut maata miehistön huoneessa, siksi, että hän kahtena ensi viikkona oli maannut kotonaan, eikä kasarmilla. Hänellä oli silloin ollut neljäkymmentä astetta kuumetta ja olisi, jos olisi täyttänyt velvollisuutensa, kenties kuollut. Silloin hän olisi juuri kuollut! Kapteenilla oli, niin usein kuin hän näki tämän yksivuotisen, ylpeän tyydytyksen ilme kasvoillaan. Pienenä ja loukkaamattomana ajatteli Diederich taempana: "Etkös sinä huomaa? Uusteutonia ja terveyssalaneuvos merkitsevät enemmän kuin neljänkymmenen asteen kuume…" Mitä Diederichin tuli, niin viralliset muodollisuudet oli saatu eräänä päivänä onnellisesti täytetyiksi, ja aliupseeri Banselow ilmoitti hänelle hänen vapaaksipääsynsä. Diederichin silmät täyttyivät heti kyynelillä; hän puristi lämpimästi Banselowin kättä.
"Juuri sen täytyi minulle tapahtua, ja minulla oli kuitenkin" — hän nyyhkytti — "niin hauskaa."
Ja sitten hän oli "ulkona".
Neljä viikkoa hän pysyi kotona ja teki ahkerasti työtä. Kun hän meni syömään, niin hän katsoi ympärilleen, näkikö kukaan tuttava. Lopulta täytyi hänen kuitenkin näyttää itseään uusteutoneille. Hän astui esiin uhkamielin.