Agneksen kasvoille ilmestyi torjuva ilme.
"Ajatteletteko Te vielä häntä? Jos minä sen miehen vielä näen, niin minulle se on samantekevä."
"Niinkö? Mutta hänellä on patenttitoimisto ja voisi vallan hyvin mennä naimisiin."
"Joskin."
"Aikaisemmin hän oli teistä kuitenkin mielenkiintoinen."
"Mistä sen päätätte?"
"Hän lahjoitteli Teille aina jotakin."
"Minä olisin ollut kernaammin vastaanottamatta niitä; mutta sitten" — hän katseli tietä pitkin, edellisen vuoden märkään lehdistöön, "sitten minä en olisi voinut vastaanottaa Teidänkään lahjojanne."
Sen jälkeen vaikeni hän pelästyneenä. Diederich tunsi, että jotakin raskasta oli tapahtunut, ja vaikeni myöskin.
"Niistä nyt ei kannata puhua", hän sai lopulta sanotuksi, "parista kukasta". Ja suuttuen uudestaan: "Mahlmann lahjoitti Teille rannerenkaan."