"Pelastettu!" tunsi Diederich. "Hän ei tiedä mitään." Ilosta hän muuttui diplomaatiksi, hän raapi päätään. "Minä olin sen jo kauan sitten päättänyt. Mutta nyt minun täytyy välttämättömästi päästä kotiin, meidän vanha liikkeenhoitajamme on sairastunut. En voi edes käydä jäähyväisvierailuilla professorieni luona, minun täytyy matkustaa pois aikaisin huomisaamuna." Göppel laski kätensä hänen polvelleen. "Teidän pitäisi miettiä sitä, herra Hessling. Ihminen on usein ystävilleen velkaa jotakin."
Hän puhui hitaasti, ja hänen katseensa oli niin läpitunkeva, että Diederichin täytyi katsoa syrjään. "Jospa minä vain voisin", hän änkytti. Göppel sanoi:
"Te voitte. Ylipäänsä Te voitte tässä tehdä kaiken, mikä tässä tulee kysymykseen."
"Miten niin?" Diederich ällistyi sisimmässään. "Te tiedätte kyllä, miten", sanoi isä; ja vedettyään tuoliaan hieman taaksepäin: "Toivottavasti Te ette ajattele, että Agnes on minut lähettänyt? Päinvastoin minun on täytynyt luvata olla tekemättä mitään ja jättää Teidät kokonaan rauhaan. Mutta sitten minä olen ajatellut, että olisi oikeastaan liian tyhmää, jos me molemmat vielä kauemmin tahtoisimme välttää toisiamme, me kun niin hyvin tunnemme toisemme ja minä kun niin hyvin tunsin Teidän autuaan isävainajanne ja meillä kun on liikesuhteita ja niin edespäin."
Diederich ajatteli: "Liikesuhteet ovat olleet ja menneet, hyvä mies."
Hän varustautui.
"Minä en ollenkaan välttele Teitä, herra Göppel."
"No niin. Sitten on kaikki järjestyksessä. Ymmärrän kylläkin: Arastelematta ei kukaan nuorimies, semminkään nykyään, mene avioliittoon. Mutta kun asia on niin selvä, kuten tässä tapauksessa, eikö totta? Meidän liikehaaramme koskettavat toisiaan, ja jos Te haluatte laajentaa isältä perimäänne liikettä, niin Agneksen myötäjäiset tulevat Teille hyvin sopivaan aikaan." Ja yhdellä henkäyksellä, samalla kun hänen silmänsä harhailivat: "Tällä hetkellä minä voin tosin toimittaa käytettäväksenne vain kaksitoistatuhatta markkaa, mutta selluloosaa Te saatte niin paljon kuin vain tahdotte."
"Näetkös nyt?" ajatteli Diederich. "Ja nuo kaksitoistatuhatta markkaa täytyisi sinun vielä jostakin minulle vipata — jos niitä ollenkaan enää saat." — "Te olette ymmärtänyt minua väärin, herra Göppel", hän selitti. "Minä en ajattele naimista. Siihen tarvittaisiin liiaksi paljon rahaa."
Herra Göppel sanoi pelokkain katsein, nauraen samalla: "Minä voin tehdä vielä muutakin…"
"Älkää sitä ajatelko", sanoi Diederich ylevän torjuvasti.