"Tulkaamme vaan suoraan toiselle puolelle!" vaati asessori Jadassohn. "Minusta, joka olen erään viraston edustaja ja vallalla-olevan järjestyksen vakaumuksellinen kannattaja, tuo herra Buck ja hänen toverinsa, valtiopäivämies Kühlemann, ovat menneisyytensä ja mielialansa puolesta yksinkertaisesti kumouksellisia, ja sillä valmiita. Minä en tee sydämestäni mitään murhamiesten pesää, minä en pidä sitä saksalaisena. Perustakoon vaan, minun puolestani, kansankeittiöitä, mutta hyvä mieliala on kuitenkin kansalle parasta ravintoa. Tylsämielisten laitos saattaisi olla myöskin vallan hyödyllinen."
"Mutta vain keisarille-uskollinen!" täydensi Diederich. Pormestari teki ehkäiseviä liikkeitä. "Hyvät herrat!" hän rukoili. "Hyvät herrat! Jos meidän nyt sitten täytyy puhua suumme puhtaaksi, niin on varmasti oikein, että mainittujen herrojen osaksi tulevan kunnioituksen ohella toiselta puolen kuitenkin —"
"Toiselta puolen!" toisti Jadassohn lujasti.
— "On syvästi valitettava niitä epäsuotuisia suhteita, joissa me olemme valtakunnan hallitukseen — joskin minä myös pyydän ajattelemaan, että se tavaton ankaruus, mitä hallintoneuvoston presidentti von Wulckow on osoittanut kunnallisia virastojamme kohtaan —"
"Väärämielisiä korporatsioneja kohtaan!" tokasi siihen Jadassohn. Diederich otti itselleen luvan sanoa: "Minä olen läpeensä vapaamielinen mies, mutta se minun täytyy sanoa —"
"Sellaisella kaupungilla", selitti asessori, "joka ei välitä hallituksen oikeutetuista toivomuksista, ei ole syytä ihmetellä sitä, jos saakin osakseen kylmää kohtelua."
"Berliinistä Netzigiin", vakuutti Diederich, "voisi päästä puolta lyhemmässä ajassa, jos olisimme paremmissa väleissä ylempien herrojen kanssa."
Pormestari antoi heidän lopettaa kaksinpuhelunsa, hän oli kalpea, ja luomet olivat laskettuina silmälasien takana. Äkkiä katsahti hän heihin ohuesti hymyillen.
"Hyvät herrat, älkää olko huolissanne, sillä minä tiedän, että meillä on olemassa mieliala, joka paremmin vastaa aikaa kuin se, jota kaupungin viranomaiset edustavat. Uskokaa, pyydän, että minun viakseni ei ole luettava sitä, että Hänen Majesteetilleen ei lähetetty mitään alamaisuudenosoitussähkösanomaa, kun hän toissavuotisten manööverien aikana sattumalta saapui maakuntaamme…"
"Maistraatin kielto oli kerrassaan epäsaksalainen", tokasi Jadassohn.