"Kansallislippu on pidettävä korkealla", vaati Diederich. Pormestari kohotti kätensä.
"Hyvät herrat, sen minä tiedän. Mutta minä olen vain maistraatin puheenjohtaja, ja minun täytyy valitettavasti panna täytäntöön sen päätökset. Muuttakaa olosuhteet! Herra tohtori Jadassohn muistaa vielä meidän riitamme hallituksen kanssa, riitamme, joka aiheutui sosialidemokraattisen opettajan, Rettichin vuoksi. Minä en voinut tuota miestä vainota. Herra von Wulckow tietää", — pormestari nipisti toisen silmänsä kiinni — "että minä muuten olisin sen tehnyt."
He vaikenivat hetkeksi ja katselivat toisiinsa. Jadassohn puhalsi nenäänsä, aivan kuin hänelle olisi riittänyt se, minkä oli kuullut. Mutta Diederich ei voinut enää pidättää itseään. "Sosialidemokratian esihedelmä on liberialismi!" hän huudahti. "Sellaiset ihmiset kuin Buck, Kühlemann ja Eugen Richter tekevät meidän työmiehemme röyhkeiksi. Minun liikkeeni sälyttää minun kannettavakseni suuren työ- ja velvollisuudentaakan, ja sitten minulla on vielä riitoja työväkeni kanssa. Ja miksi? Siksi, että me emme ole yksimielisiä punaisen vaaran vastustamisessa ja että on olemassa työnantajia, jotka uivat sosialistien vanavedessä, kuten esim. herra Buckin vävypoika. Mitä hänen tehtaansa tuottaa, siitä herra Lauer antaa osan työmiehilleen. Se on epämoraalista!" Tässä Diederich salamoi. "Sillä se hävittää järjestyksen, ja minä olen sillä kannalla, että näinä kovina aikoina me tarvitsemme järjestystä enemmän kuin koskaan ennen, ja siksi me tarvitsemme lujan hallituksen, sellaisen, jota meidän jalo, nuori keisarimme johtaa. Minä julistan, että minä kaikessa seuraan tarkkaan Hänen Majesteettiaan…" Molemmat muut herrat tekivät tässä kumarruksen, minkä Diederich otti vastaan, samalla kun hän jatkoi salamoiden. Tuon demokraattisen sekasotkun vastakohtana, johon kuoleva sukupolvi vielä uskoi, keisari oli nuorison edustaja, keisari, tuo persoonallisin persoonallisuus, joka oli ilahduttavan impulsiivinen ja mitä omintakeisin ajattelija. "Yhden tulee olla herrana! Kaikilla aloilla!" Diederich teki terävän ja purevan mielenlaadun täyden tunnustuksen ja selitti, että vanha, vapaamielinen tyhjäntoimitus oli myös Netzigistäkin perin juurin hävitettävä.
"Nyt tulee uusi aika!"
Jadassohn ja pormestari kuuntelivat äänettöminä, kunnes hän oli sanottavansa sanonut; Jadassohnin korvat tulivat vielä suuremmiksi. Sitten hän hohotti: "Myöskin täällä Netzigissä on keisarille uskollisia saksalaisia!" Ja Diederich vielä kuuluvammin: "Mutta ne, jotka eivät sitä ole, me tulemme ottamaan lähemmin tarkastettaviksi. Silloin tullaan näkemään vieläkö se asema, mikä tietyillä perheillä nykyään on, tulee niille vielä kuulumaan. Jättääksemme vanhan Buckin rauhaan: mitä ovat sitten hänen omaisensa? Pojat talonpoikaistuvat tai jäävät yrityksissään kesken, yksi vävy on sosialisti, ja tyttären pitäisi —"
He katsahtivat toisiinsa. Pormestari hihitti ja kävi vaaleanpunaiseksi. Mielihyvästä hän puhkesi: "Eivätkö herrat vielä tiedä, että herra Buckin veli on maksukyvytön!"
Seurasi meluava tyydytyksen ilmaus. Tuo, jolla oli viisi siroa tytärtä! "Sopusoinnun" esimies! Mutta ruokansa he saivat, sen tiesi Diederich, kansankeittiöstä. Sen johdosta pormestari täytti uudelleen lasit ja tarjosi sikaareja. Äkkiä hän ei epäillyt enää sitä, että äkkinäinen muutos oli tulossa. "Puolentoista vuoden päästä tulevat valtiopäivävaalit toimitettaviksi. Siihen saakka täytyy Teidän herrojen tehdä työtä."
Diederich heläytti tähän: "Pitäkäämme me kolme jo nyt itseämme ahtaampana vaalikomiteana!"
Jadassohn selitti ensimäiseksi välttämättömyydeksi asettua yhteyteen hallintoneuvoston presidentin, herra von Wulckowin kanssa. "Tuiman tuttavallinen", huomautti tähän pormestari ja räpytti silmiään. Diederich valitti sitä, että "Netziger Zeitung" (Netzigin lehti), kaupungin suurin lehti, purjehti vapaamielisten väylää. "Sellainen juutalaislehti!" sanoi Jadassohn. Toiseltapuolen oli hallitukselle uskollinen maaseutulehti melkein vailla vaikutusvaltaa. Mutta vanha Glausenfeldin Klüsing hankki paperin kumpaisellekin lehdelle. Diederichistä ei tuntunut mahdottomalta saada hänen kauttaan, jolla oli rahoja sijotettuna "Netziger Zeitungiin", vaikutetuksi sanotun lehden kantaan. Hänen täytyi muuten pelätä menettävänsä maaseutulehden. "Sillä on olemassa vielä toinenkin paperitehdas Netzigissä", sanoi pormestari ja muhoili. Silloin sisäpiika astui sisään ja ilmoitti, että hänen täytyi kattaa pöytä päivälliseksi; armollinen rouva oli heti palaava kaupungilta — "ja myöskin kapteeninrouva", lisäsi hän siihen. Tämän arvonimen kuultuaan pormestari nousi heti. Kun hän saattoi ulos vieraitaan, niin hän oli allapäin ja nauttimistaan naukuista huolimatta aivan maidonkalpea. Portailla hän tarttui Diederichin hihaan. Jadassohn oli jäänyt jälkeen, ja sisäpiian kuultiin hiljaa kihisevän. Ulko-ovella soitettiin jo.
"Hyvä herra tohtori", kuiskasi pormestari, "ettehän vain ole käsittänyt minua väärin? Kaiken sen ohella on minulla luonnollisesti yksistään kaupungin etu silmämääränä. Itsestäänymmärrettävästi ei tule kysymykseenkään, että minä ryhtyisin johonkin, jossa minä en tuntisi itseäni yksimieliseksi niiden korporatsioonien kanssa, joiden etunenässä minulla on kunnia olla."