Hän katsoi terävästi, vilkuttaen silmiään. Ennenkuin Diederich oli koonnut ajatuksensa, naiset astuivat sisälle, ja pormestari hellitti Diederichin hihan rientääkseen heitä vastaan. Hänen rouvallaan, joka oli ryppyinen ja kurttuinen, ei ollut aikaa tervehtää herroja; hänen täytyi erottaa toisistaan tappelevat lapset. Mutta hänen äitinsä, joka oli tytärtään päätä pitempi ja vielä nuorteva, tarkasti tiukasti aamiaisvieraiden punehtuneita kasvoja. Sitten hän astui ylevästi pormestarin luokse, jonka nähtiin pienenevän… Asessori, tohtori Jadassohn oli jo tullut saapuville, Diederich suoritti säännönmukaisia kumarruksia, joihin kukaan ei vastannut, ja riensi tiehensä. Mutta hänen rintaansa ahdisti, hän katsahti levottomasti ympärilleen kadulla, ei kuullut, mitä Jadassohn sanoi, ja pyörähti äkkiä ympäri. Hänen täytyi useita kertoja ja voimakkaasti soittaa, sillä sisällä oli suuri meteli. Herrasväki seisoi vielä portaiden alapäässä, joilla lapset huutaen tuuppivat toisiaan, ja väitteli. Pormestarinrouva toivoi, että hänen miehensä koulun johtajan välityksellä olisi ryhtynyt joihinkin toimiin erästä yliopettajaa vastaan, joka huonosti kohteli hänen poikaansa. Sen sijaan kapteeninrouva vaati vävyään, että hänen piti nimittää tuo yliopettaja professoriksi, sillä hänen rouvallaan oli suurin vaikutusvalta "Valkonauhan" johtokunnassa. Pormestari pyyteli heitä vuoron perään käsillään. Lopulta sai hän sanoakseen yhden sanan.
"Toiseltapuolen…" hän sanoi.
Mutta silloin oli Diederich tarttunut hänen hihaansa. Pyydellen naisilta moneen kertaan anteeksi hän veti hänet syrjään ja kuiskasi vavisten: "Arvoisa herra pormestari, minulle on sangen tärkeätä estää väärinkäsitykset. Sentähden saan tässä toistaa, että olen läpeensä vapaamielinen mies."
Tohtori Scheffelweis vakuutti kerkeästi, että oli siitä yhtä suuressa määrin vakuutettu kuin omasta hyvin vapaamielisestä mielialastaan. Häntä huudettiin jo takaisin, ja Diederich jätti talon hieman keventyneenä. Jadassohn odotti häntä nauraa virnistäen.
"Nähtävästi te pelkäsitte kovin? Olkaa huoletta! Meidän kaupunginpäämme kanssa ei kukaan saata itseään vaaranalaiseksi, hän on hyvän Jumalan tavoin aina vahvimman puolella. Tänään minä tahdoin vain todeta, miten pitkälle hän on jo antautunut tekemisiin herra von Wulckowin kanssa. Heidän välinsä ei ole huono, ja me voimme uskoa, että ne vielä paranevat."
"Pyydän, älkää unhoittako sitä", sanoi Diederich varovaisesti, "että minä kuulun Netzigin porvaristoon ja luonnollisesti olen myöskin vapaamielinen."
Jadassohn katsahti häneen syrjästäkäsin: "Uusteutonia?" hän kysyi. Ja kun Diederich hämmästyneenä kääntyi: "Miten sitten jaksaa minun vanha ystäväni Wiebel?"
"Te tunnette hänet? Minä olin hänen henkivartijansa!"
"Tunnenko?! Me riipuimme kiinni toisistamme."
Diederich tarttui käteen, minkä Jadassohn ojensi, ja he puristivat lujasti toistensa kättä. "No sitten!" "No siis!" Ja käsitysten he läksivät Ratskelleriin päivällisille.