"No mitäs sitten?"
"Niin, mutta tiedämmekö me, että keisari ajattelee samalla tavalla?"
"Se on itsestäänymmärrettävätä! Lückin tapaus!"
"Ennakkotapaukset — hihi — ovat sangen sopivia, mutta me tiedämme kuitenkin kaikki, että keisari on omintakeinen ajattelija — hihi — ja impulsiivinen. Hän ei anna kernaasti kenenkään mennä edelleen. Jos minä tahtoisin kirjoittaa lehteen, että Teistä, herra tohtori Hessling, pitäisi tehdä ministeri, silloin — hihi — Teistä ei sitä juuri tulisikaan."
"Juutalaista kieroilua!" huusi Jadassohn. Toimittaja suuttui. "Minä kirjoitan puolitoista palstaa herätystekstiä jokaista suurempaa kirkkojuhlaa varten. Mutta tuo vahtisotilas voi myöskin joutua syytteeseen murhasta. Silloin me olemme satimessa."
Seurasi hiljaisuus. Majuri laski miettivästi lyijykynänsä kädestään.
Diederich tarttui siihen. "Olemmeko me kansallismielisiä miehiä?"
Ja hän kirjoitti nimensä vihaisena sähkösanoman alle. Nothgroschen
tahtoi heti seurata hänen esimerkkiään.
"Lennätinkonttoriin!"
Diederich määräsi, että lasku piti esitettämän hänelle seuraavana päivänä, ja sitten sitä lähdettiin. Nothgroschen oli kerta kaikkiaan täynnä ylitsevuotavia toiveita. "Kun minä saan keisarillisen vastauksen, niin minä tulen…!"
Majuri mylvi: "Me tulemme kyllä näkemään, miten kauan minä vielä järjestän hyväntekeväisyysjuhlia!"
Pastori Zillich näki jo kirkossaan väkijoukon tukehtuvan ahtaudesta ja Heuteufelin kansan kivittämänä. Kühnchen uneksi jo verilöylyistä Netzigin kaduilla. Jadassohn kähisi: "Uskaltaakohan kukaan enää epäillä minun uskollisuuttani keisaria kohtaan?" Ja Diederich: "Vanha Buck pitäköön varansa! Myöskin Klüsing Gausenfeldissä! Me havahdumme unesta!"