"Minä neuvon Teitä kääntymään jonkun spesialistin puoleen."
"Te olette täällä kuitenkin ainoa asiantuntija! Jumalan tähden, herra tohtori, Te teette itsenne syntiin vikapääksi, sillä minulla on perhe ylläpidettävänä."
"Sitten Teidän pitäisi vähemmän polttaa, juoda myöskin vähemmän.
Eilisiltana sitä tuli liiaksi."
"Vai niin." Diederich suoristautui. "Te ette suo minulle shampanjaa.
Ja vain tuon uskollisuusadressin vuoksi."
"Jos Te oletatte minulla olevan kehnoja vaikuttimia, niin sitten
Teidän ei tarvitse kysyä minun neuvojani."
Mutta Diederich rukoili edelleen. "Sanokaapas minulle edes, voinko minä saada syöpätaudin."
Heuteufel pysyi lujana. "Niin Te olitte aina risa- ja riisitautinen.
Teidän olisi pitänyt vain palvella, silloin ette olisi noin paisunut."
Lopulta hän antautui toimittamaan tutkimuksen ja ryhtyi pensselöimään kurkunpäätä; Diederich tukehtui, pyöritti tuskallisesti silmiään ja takertui lääkärin käsivarteen. Heuteufel veti pois pensselinsä. "Sillä lailla minä en luonnollisesti pääse perille." Hän nauroi nenäänsä. "Te olette vielä sellainen kuin ennenkin."
Niin pian kun Diederich oli saanut ilmaa sisäänsä hän läksi tästä kauhujen kamarista. Talon edustalla, silmät vielä kyynelissä, hän törmäsi yhteen asessori Jadassohnin karissa. "No niin?" sanoi Jadassohn. "Eikö juominki soveltunutkaan Teille? Ja varta vasten menette Heuteufelille?"
Diederich vakuutti, että hänen terveytensä oli hyvä, loistava. "Mutta tuo mies sai minut kiihtymään! Minä menin hänen luokseen, koska pidin velvollisuutenani vaatia tyydyttävää selitystä tuon herra Lauerin eilisten lausuntojen johdosta. Ei ole minun kaltaiselleni miehelle, jolla on oikea mieliala, mitään houkuttelevata keskustella itse Lauerin kanssa."