Jadassohn ehdotti mentäväksi Klappschen oluttupaan.
"Minä menin siis sinne", jatkoi Diederich esitystään kapakan seinien sisällä, "siinä tarkoituksessa, että olisin sopinut koko jutun myöntämällä sen aiheutuneeksi päihtymyksestä, pahimmassa tapauksessa tilapäisestä mielenhäiriöstä. Mitäs luulette sen sijaan tapahtuneen? Heuteufel kävi hävyttömäksi. Esiintyy ylevämmyyttä osoittaen. Arvostelee kyynillisesti meidän uskollisuusadressiamme ja, tuskin voitte uskoa, Hänen Majesteettiinsa sähkösanomaakin."
"Niin, ja entäs sitten?" kysyi Jadassohn, jonka käsi kopeloi neiti
Klappschia.
"Minun mielestäni tässä ei tarvita enää mitään jatkoa. Minä olen kerta kaikkiaan katkaissut välini sellaisen herran kanssa!" huudahti Diederich, vaikka tiesikin kipeästi, että taas keskiviikkona oli pakotettu menemään pensselöitäväksi. Jadassohn lisäsi terävästi:
"Mutta minä en." Ja kun Diederich katsahti häneen: "On nimittäin olemassa eräs virkakunta, mikä nimittää itseään yleiseksisyyttäjäkunnaksi ja mistä sellaiset herrat kuin Lauer ja Heuteufel ovat hyvinkin mielenkiintoisia." Samalla hän päästi neiti Klappschin vapaaksi ja antoi hänelle merkin poistua.
"Mitäs te sillä tarkoitatte?" kysyi Diederich, kamalasti liikutettuna.
"Minä aion nostaa kanteen majesteettirikoksesta."
"Tekö?"
"Niin juuri, minä. Yleisellä syyttäjällä, Feiferillä, on sairaslomaa, minä olen hänen tilallaan. Ja, kuten minä heti eilisen tapauksen jälkeen todistajain läsnäollessa totesin, kun minä en ollut läsnä rikoksen tapahtuessa, niin mikään ei voi minua estää edustamasta syyttäjäviranomaisia."
"Mutta jos kukaan ei tee ilmiantoa!"