Jadassohn hymyili julmasti. "Jumalankiitos, sitä ei tarvita… Muutoin minä muistutan Teitä siitä, että eilisiltana itse tarjouduitte meille todistajaksi."
"Siitä minä en tiedä mitään", sanoi Diederich nopeasti.
Jadassohn taputti häntä olkapäähän. "Te tulette vielä kaikki muistamaan, minä toivon, kun Teitä kuulustellaan valallisesti." Silloin Diederich suuttui. Hän kävi niin äänekkääksi, että Klappsch kurkisti salaa huoneeseen.
"Herra asessori, minun täytyy ihmetellä sitä, että Te yksityisiä lausuntoja minun puoleltani —. Teillä on ilmeisesti aikomuksena poliittisen jutun avulla tulla yleiseksi syyttäjäksi. Mutta minä tahtoisin tietää, mitä minua Teidän virkauranne liikuttaa."
"Niin, ja mitä minua Teidän uranne?" kysyi Jadassohn.
"Niin, sitten me olemme toistemme vastustajia?"
"Minä toivon, että se voidaan välttää." Ja Jadassohn selitti hänelle, että hänellä, Diederichillä, ei ollut mitään syytä pelätä oikeudenkäyntiä. Kaikki Ratskellerissä sattuneen tapauksen todistajat tulivat pakosta sanomaan samaa kuin hän itsekin, myöskin Lauerin ystävät. Diederich ei tullut mitenkään menemään liian pitkälle… Diederich vastasi, että oli jo valitettavasti sen tehnyt, sillä lopultakin hän oli ollut se, joka oli saanut aikaan tuon jupakan Lauerin kanssa. Mutta Jadassohn rauhoitti häntä. "Kukas sitä kysyy. Kysymys on siitä, lausuiko herra Lauer nuo soimaavat sanat. Te annatte todistuksenne, kuten muutkin herrat, varovaisesti, jos tahdotte."
"Suurella varovaisuudella!" vakuutti Diederich. Ja nähdessään Jadassohnin pirullisen ilmeen: "Miten minä saattaisin toimittaa Lauerin kaltaisen säädyllisen miehen vankilaan? Niin, säädyllisen miehen! Sillä poliittinen vakaumus ei ole minun mielestäni mikään häpeä!"
"Semminkään, kun on kysymyksessä vanhan herra Buckin lanko, Buckin, jota Te toistaiseksi vielä tarvitsette", lopetti Jadassohn — ja Diederichin pää painui alas. Tämä juutalainen kiipijä käytti häntä hävyttömästi hyväkseen, eikä hän voinut tehdä mitään! Piti sitten vielä uskoa ystävyyteen. Hän sanoi vielä kerran itselleen, että kaikki, jotka olivat häntä itseään raaempia ja väkevämpiä, menivät paremmin eteenpäin. Suuri kysymys oli: miten saattoi tulla energiseksi. Hän suoristautui ja salamoi. Enempään hän ei kernaasti ryhtynyt; herrasta, joka kuului yleiseensyyttäjäkuntaan, ei koskaan saattanut tietää… Muutoin Jadassohn johti keskustelun jonnekin muualle.
"Tiedättekö jo, että hallituksessa ja oikeusviranomaisten kesken kiertelee perin omituisia huhuja — Hänen Majesteettinsa rykmentinkomentajalle lähettämän sähkösanoman johdosta? Eversti kuuluu nimittäin väittävän, ettei ollut mitään sähkösanomaa saanutkaan."