— Ah, Fredrika! — huudahdin minä. — Kärsimään olen kyllä oppinut. Olisin ollut valmis kovintakin kohtalon iskua vastaan-ottamaan hymysuin. Mutta ilo on minulle kovin outo vieras; sitä vastaan ei minulla ole asetta ainoatakaan. Minua hävettää, mutta nyt on filosofi ihan musertumaisillaan sen alle.
— Iloko, herra tohtori? — kysäisi Fredrika kummastellen.
Minä olin kyllä arvoltani Magister bonarum artium, mutta olin muodinmukaisessa kainoudessa tyytynyt olemaan kernaammin filosofian tohtorina kuin vapaiden taiteitten mestarina. [Yliopistolliset opin-arvot Saksan yliopistoissa olivat ja ovat toisellaiset kuin meillä. Suomentajan muistutus.]
— Muistattehan, — virkoin minä, — muistattehan vielä sitä hetkeä, jolloin me Saussoucin puutarhassa ensi kertaa tunnustimme, kuinka rakkaita toisillemme olimme? Siitä on nyt yhdeksän vuotta. O Fredrika! Silloin, tähtikirkkaan taivaan alla ja Kaikkinäkevän edessä vannoimme uskollisuutta ja rakkautta toisillemme, ja tämän valamme olemme uskollisesti pitäneet hamaan tähän päivään asti, vaikka toivottominakin. Tahdotko nyt seurata minua, Fredrika? — lisäsin minä hiljaa ja arastellen, sillä ensi kertaa sinuttelin nyt häntä. — Sinua odottaa soma asunto maalla, sievä puutarha, ja tahdotkos olla onnestani osallinen? Kas täss'on kutsumuskirja. Minusta on tullut kirkkoherra.
Hän luki kirjeet. Ilo loisti hänen kauniilla kasvoillaan sitä kirkkaampana, mitä enemmän hän luki. Niin viehättävältä ei hän mielestäni ollut milloinkaan näyttänyt. Silloin hervahtivat häneltä kädet kirjeineen hänen syliinsä; ääneti ja punastuen hän katseli minua, ja muutama kyynel vierähti pitkin hänen poskiansa.
— Minä lähden sinun kanssasi, Ferdinand, minne vaan tahdot, — äänteli hän ja vaipui nyyhkyttäen minun rinnalleni.
Me olimme nyt onnellisemmat kaikkia enkeleitä. Hetken perästä hän riuhtaisihe irti sylistäni, laskeutui polvilleen ja painoi päänsä tuoliin, rukoilevaan asentoon.
Vihdoin hän nousi ja katsahti minuun verrattoman suloisella hymyllä.
— Mutta onko tämä kaikki totta? Minusta tuntuu kuin olisi se pelkkää unta vain. Saanko minä nähdä nuo kirjeet vielä kerran? Enhän muista enää sanaakaan, mitä niissä sanotaan.
3. Ero.