Samoinkuin elämän ulkonaiset tapahtumat vuoroin tänä aikana toivat iloa, vuoroin surua, samoin näyttävät Louisen mielialatkin olleen milloin iloisia milloin vakavia. Mikä nuoruuden ilo ja tyytyväisyys ilmeneekään hänen kirjeestään 4:ltä p:ltä kesäkuuta, jossa hän sanoo Fannylle:
"Minulla on täysi syy olla iloinen ja kiitollinen, kun Jumala on antanut meille niin ihanan kesän jälleen… Täällä Pohjolassa sydän nauttii kaikkein enimmin kesän ilosta. Ei täällä ole suuren maailman huveja. Mutta kun tyynenä aamuna tai viileänä ja ihanana iltahetkenä lähtee ulos nauttimaan kauniista luonnosta, kun kuuntelee hartain mielin lintujen viserrystä, katselee synkkää, juhlallista metsää tai rehevää koivu-, leppä- ja haapalehtoa ja kosken kohinan säestäessä laulaa sellaisia lauluja, jotka soveltuvat hetken mielialaan, silloin ei mieli kaipaa meluavia huveja. Suuri kaunis metsä on meidän teatterikatsomomme. Hyttyset ja perhoset siellä näyttelevät osiaan. Linnut ovat meidän laulajiamme, jos haluamme lähteä konserttiin, ja koko luonto on mitä ihanin 'tableau vivant'. Ullakoltamme johtavat leveät portaat katolle, missä on luukku, ja kun siellä seisoo, niin tuntuu siltä, kuin olisi Mont Blancilla ja näkisi allaan Italian alpit, järvet, kaupungit ja kansat."
Tuollaisena hetkenä epäilemättä on syntynyt tunnesävyltään erittäin reipas laulu "Sommaren" (Kesä), joka kuvaa miten kevät voittaa talven vallan ja kesä saapuu heinäntekoineen ja elonkorjuineen:
Kom och beskåda! Härlig naturen synes för ögat och tjusande ler. Himlen sig hvälfver, blånande, vida. Värmande solen blickar hit ner.
[suom.: Tule ja katso! Ihanana luonto silmään hohtaa ja hurmaten hymyilee. Taivas kaareutuu sinisen avarana. Lämmittävä aurinko silmäilee alas maahan.]
laulaa nuori runoilija. Mutta keskelle iloa pujahtaa sittenkin sekaan surunvoittoinen sävy:
Hinner nog sorgen komma till Eder fast I nu leken i jubel och sång. Smärta, bekymmer, gråna skall håren, blekna ock kindernas rosor engång.
Barnen de leka glada i gräset fria af lifvets tusende kval. Leken, o leken, utan att ana ännu de sorger af tusende tal.
Se huru våren vacker och härlig doftar af vällukt Eder emot! Vänten I käre! Hösten den följer snart efter våren med stormarnas hot.
[suom.: Kyllä suru vielä teidät ennättää, vaikka leikittekin nyt riemuiten ja laulaen. Tuska, huoli harmentaa hiukset, kalventaa myös kerran poskien ruusut. — Lapset leikkivät iloisina heinikossa, vapaina elämän tuhansista suruista. Leikkikää, oi leikkikää aavistamatta noita tuhansia suruja. — Katsokaa kuinka kevät kauniina ja ihanana tuoksuaa teitä vastaan! Odottakaa armaat! Syksy seuraa pian kevättä myrskyjen uhkaamana.]