Tuo vakava piirre, joka on niin ominainen kaikille tyttösen varhaisemmillekin runoille, puhkeaa tänä kesänä ehkä sitä valtavampana esille, siksi että hän kävi rippikoulua kirkkoherra Snellmanin luona yhdessä tämän pojan ja tyttären kanssa. Miten tuo aika vaikutti häneen, kertoo hän useita vuosia myöhemmin kirjeessään Sally Thauvónille (6/1 72):
"Rippikouluni päätyttyä olin ensin sanomattoman onnellinen, minusta tuntui kuin olisin ollut hyvin lähellä Jumalaa. Mutta kauan ei tuota autuutta kestänyt, aloin epäillä, tokko ansaitsin sellaista armoa. Luotin liiaksi omiin voimiini ja omaan kykyyni enkä tahtonut turvata Häneen, jonka välityksellä me yksin voimme tulla autuaiksi, ja siten eksyin yhä kauemmaksi oikealta tieltä."
Tänä rippikoulu-aikana, jolloin tuollaiset ristiriitaiset tunteet taistelevat tytön sielussa, on varmaan sellainen runo kuin "Vårt lif" (Elämämme) syntynyt, jossa nuori tyttö kysyy itseltänsä:
Hvad är vårt lif, hvad är vår lott, då vi på jorden irra? Det är en flyktig stormil blott, som tanken kan förirra! Vår lott är idel sorg och kif. Hvad är vår lott, hvad är vårt lif
Så flyktig är på jordens rund
vår fröjd — så obeständig.
Den kommer — och i samma stund
man är så arm, eländig.
Man njuter den så sällan blott.
Hvad är vårt lif? Hvad är vår lott?
[suom.: Mikä on elämämme, mikä kohtalomme, kun harhailemme maailmassa? Vain kevyt tuulenpuuska, mi ajatukset saattaa harhaan. Kohtalomme on vain surua ja kiistaa. Mikä on kohtalomme, mikä elämämme? —Niin lyhyt maailmassa on ilomme — niin epävarma. Se tulee — ja samassa meolemmekin jälleen köyhät ja kurjat. Harvoin vain siitä saamme nauttia. Mikä on elämämme? Mikä kohtalomme?]
Nuoren tytön rauhatonta, alati läikkyvää mieltä kuvaa myös seuraava pieni runo "Tillmitt hjärta" (Sydämelleni), jonka yksinkertaisista säkeistä kuulemme jo "Aallon kehtolaulun" kaukaista huminaa:
Tankar komma, tankar ila, känslor födas, känslor dö, stormby, när skall du dig hvila? Bölja, när blir lugn din sjö? Tanke, när skall du ock finna gränsen på din vida färd? Hjärta, skall ej ro du vinna, när blir stillhet dig beskärd?
[suom.: Ajatukset tulevat, ajatukset kiitävät, tunteet heräävät, tunteet haihtuvat, myrsky, milloin rauhan löydät? Aalto, milloin tyyntyy kuohusi? Ajatus, milloin sinäkin pääset avaran kulkusi perille Sydän, etkö lepoa löydä, milloin rauhan saavutat?]
Tähän samaan kehityskauteen kuuluvat niinikään runot "Tidens dyrbarhet" (Ajan kalleus), ja "Kvällen och hoppet" (Ilta ja toivo). Edellisessä ilmaantuva isänmaanrakkaus ja halu saada työskennellä oman maan puolesta on varsin harvinainen hänen ruotsinkielisille runoilleen. Ensi kertaa niissä nyt myös ilmenee, tosin aivan tiedottomana ja vain sattumasta riippuvana, varhaisen kuoleman aavistus. Toisen runon sävy on paljoa valoisampi kuvastaen sitä iloa ja tyydytystä, minkä runoileminen hänelle tuottaa.