Louiselle oli todellakin iloinen yllätys se, että hän saattoi viihtyä niin hyvin Sallyn seurassa, josta hän oli luullut nuoremman sisarensa, Betyn, saavan itselleen toverin. Mutta jo ensimäisenä iltana, kun tytöt istuivat käsitöinensä yhdessä ja juttelivat, selvisi kumpaisellekin, että juuri heistä molemmista tulisi eroamattomat ystävät. Samalla kertaa keksittiin tavallaan myös nimi Isa, jonka nuori tyttö sittemmin omisti itselleen. Sally luki näet hänelle ääneen erään kertomuksen, jossa puhuttiin Isa nimisestä tytöstä, ja vaikka tuo nimi seminaarissa vasta varsinaisesti tuli käytäntöön, niin nimittivät uudet ystävät häntä tästä lähin jo joskus tällä nimellä.
Syksyllä 1870 tuli neiti Edla Niska [sittemmin rouva Lundgren, oli kansakoulunopettajattarena Verlan tehtaalla.] Oulusta Sallyn kotiopettajaksi, ja hänestä sanoo Isa, joksi mekin tästä lähin tahdomme häntä nimittää, Fannylle (18/11), että "hän on hyvin suloinen ja kelpo tyttö". Ja sitten hän kertoo heidän elämästänsä seuraavasti: "Me kolme tyttöä huvittelemme täällä parhaamme mukaan, Sally tanssii, Edla laulaa ja minä kirjoitan runoja, ajattelehan kuinka oppineita naisia me olemme. Kirjallisuutta on meillä myös vaikka kuinka paljon."
Nuo kolme tyttöä olivatkin alituisesti yhdessä. Tuntien loputtua he istuivat käsitöineen ruustinnan kamarissa, jolloin aina luettiin jotain kirjaa ääneen, tai he leikkivät yhdessä. Isa oli hyvin huvitettu paperinukeista, joita hän itse piirusti ja leikkeli, ja kerran hän kirjoitti suunnitelman näytelmääkin varten, jota oli määrä esittää paperinukeilla. Milloin tuo suunnitelma "Familjen Arnskjölds memoirer" (Arnskjöldin perheen muistelmat) on kirjoitettu, on epävarmaa, mutta luonteenkuvaukset siinä todistavat jo varsin suurta kypsyyttä ja hyvää huomiokykyä. Mutta varsinkin juhla-, nimi- ja syntymäpäivät antoivat paljon ilonaihetta. Paitsi välttämätöntä kahvikestitystä, johon molemmat perheet täysilukuisina kerääntyivät, kirjoitti Isa tilaisuutta varten aina runoja, joita jollakin tutulla nuotilla laulettiin. Lukuisat ovat ne vielä tallessa olevat runot, joita hän kirjoitti Jaakon päivänä isälleen, Emilian päivänä Sallyn äidille, Fredrikin päivänä veljelleen tai Sallylle hänen syntymäpäivänänsä. Sallyn kunniaksi Isa kerrankin sepitti runomittaisen vuoropuhelun, jonka esittämiseen perheiden pienemmätkin lapset saivat ottaa osaa. Siinä metsänhaltija tulee yhdessä puolisonsa ja lastensa kanssa toivottamaan onnea päivän sankarille ja kukin lapsista tarjoaa hänelle lahjoja: mikä rakkautta, mikä onnea, toivoa, ahkeruutta, tyytyväistä mieltä ja mielenrauhaa. Toisen kerran nuoret esittivät uskollisuuden, rauhan, ilon, rikkauden ja rakkauden symboleja kukin lausuen pienen runopätkänsä. Joskus Isa sepitti nuorempia sisariaan varten runot suomeksi, koska ruotsinkielen käyttö kävi heiltä kankeammin; näitä sepustuksia ei kuitenkaan ole enää tallella.
Isan 18:tena syntymäpäivänä, jolloin ystävät vuorossaan herättivät hänet laululla, sepitti hän runon "På min 18:de födelsedag" (18:tena syntymäpäivänäni) tulkiten siinä tunteitaan tänä tärkeänä päivänä, joka merkitsi suurta ratkaisua hänen elämässään, hän kun nyt oli saavuttanut sen iän, jota seminaariin pyrkijöiltä vaadittiin. Tuo runo on ikäänkuin hyvästijättö lapsuudelle, sillä tämän jälkeen hänen on astuttava tuntemattomaan maailmaan. Kiitettyään lapsuutensa tähteä seuraavin sanoin:
Haf tack ännu, min barndoms blida stjärna för hvarje fröjd som gafs! O! kom ännu att mildt belysa, värna, när vägen bär till hafs, till vida stormars ras, från barndoms lugna strand, en seglare så ung och darrande på hand.
Jag känner icke gömda skär och bankar, ej vet, hvart kosan bär. Hvar finns en fridfull hamn, där jag får kasta ankar, där lugna målet är? O kom, o kom! min blida barndoms stjärna, den vilse seglarn led, belys och värna.
[suom.: Kiitos sulle, lapsuuteni lempeä tähti, joka ilosta, jonka mulle annoit! Oi, tule vielä ja valaise lempeästi ja suojaa, kun nuori ja pelokas purjehtija lähtee lapsuuden rauhalliselta rannalta merelle, keskelle myrskyn raivoa. En tunne kareja enkä särkkiä, en tiedä matkan suuntaa. Missä on rauhaisa satama, jonne saan ankkurini heittää, jossa saavutan rauhallisen matkani määrän? Oi tule, oi tule! Lapsuuteni lempeä tähti, ohjaa eksynyttä purjehtijaa, valaise ja suojele häntä.]
Isan ja Sally Thauvönin välinen ystävyys, niin lämmin ja luja kuin se olikin, ei sittenkään ollut vailla "auringonpimennyksiään" — Isa nimitti näet Sallyä auringokseen, ja silloin tällöin sattuvia erimielisyyksiä auringonpimennyksiksi ja siihen varmaan oli Isan kiihkeä ja mustasukkainen luonne syynä. Niitä monia vaiheita, joiden alaisena tämä ystävyys oli, voimme seurata päiväkirjasta, jota Isa piti keväällä 1871. Pienen kellastuneen vihkosen nimenä on "Dagbok eller aftontankar för mars månad 1871. Ensam för Louise Asp". (Päiväkirja eli iltamietteitä maaliskuulla 1871 yksinomaan Louise Aspia varten) ja sen mottona ovat seuraavat sanat:
Göm sorgsna minnen. Glada minnen göm!
Göm mången sviken lycklig ungdomsdröm!
Göm hoppets gudagnista. Göm också
en önskligt glad fullbordan däruppå!
[suom.: Ota talteen surulliset muistot. Ota talteen iloiset muistot! Ota talteen nuoruuden pettyneet onnenunelmat! Ota talteen toivon jumalallinen kipinä. Ota talteen myös toive sen onnellisesta täyttymisestä.]