Erittäin näppärä on myöskin pieni runo "Eros".
Dig jag känner, glada Eros, med de lätta rosenvingar, som jag fordom sökte fånga när jag var en sorglös flicka. Ack! jag blef dock själf din fånge! Grymme Eros! falsk som ormen är du alltid mot den arma. Hvarför sköt du i mitt hjärta pilen från din säkra båge?
[suom.: Sinut tunnen, iloinen Eros, keveine punertavine siipinesi, jota muinoin tavoittelin ollessani suruton tyttö. Oi, mä jouduin itse sinun vangiksesi! Julma Eros! viekas kuin käärme olet aina minua raukkaa kohtaan. Miksi ammuit sydämeeni nuolen varmasta jousestasi?]
Leikillisen sävynsä vuoksi lie täysi syy olettaa, etteivät nämät runot ole persoonallisten kokemusten synnyttämiä, vaan pikemmin vain kirjallisten vaikutusten johdosta ikäänkuin leikillä sepitettyjä. Eräästä "Vinterkvällen" (Talvi-ilta) nimisestä runosta, joka sävyltään on paljoa kiihkeämpi ja rakkautta uhkuvampi kuin edelliset, sanookin Isa itse, "ettei aihe ole kokemuksesta saatu". Persoonallisempi leima on kuitenkin runolla "Den obekanta känslan" (Outo tunne), siinä kun on piirteitä, jotka voisivat viitata Isan Oulunmatkaan keväällä 1871, jolloin hän tutustui Oulun alkeiskoulunopettajaan, maisteri Thor Stenbäckiin, ja joka, niinkuin Isa kertoo Fannylle, herätti varsin suuressa määrin hänen mielenkiintoaan, vaikka tuttavuus supistuikin yhteen ainoaan iltaan. Sävy tässäkin runossa on kauttaaltaan leikkisä, varsinkin sen viimeinen säkeistö uhkuu elämänhalua ja reipasta tunnelmaa, mikä on niin harvinaista Isan filosofis-uskonnollisiin mietteihin vaipuvalle mielelle.
Päiväkirjasta voimmekin nähdä, että Isan ajatukset tämän talven kuluessa yhä uudestaan kääntyivät uskonnollisiin kysymyksiin. Eräänä iltana hän päättää päivän mietteensä seuraavalla runonpätkällä:
Efter dagens mödor kommer kvällen, full af klara stjärnor tindrar himlapällen, hvarje stjärna vinkar mig så gladt, visar vägen bort till fridens boning, säga: "Friden, hoppet och försoning, allt finns där, du sorgens barn, godnatt!"
[suom.: Päivän huolien jälkeen tulee ilta, tähtikirkkaana loistaa taivaanlaki, kaikki tähdet vilkuttavat minulle iloisesti, osoittavat tietä rauhan maille, sanovat: "Rauha, toivo ja sovitus, kaikki löytyy siellä, surun lapsi, hyvää yötä!">[
Pitkänäperjantaina (7/4), jolloin taistelu ja epäilys täyttää mielen, hän kirjoittaa:
"Jumalani, kuinka kauan minun täytyy olla erilläni sinun yhteydestäsi, johon me kuitenkin olemme määrätyt? Kauanko minä onnun molemmille puolille? Minä tahdon tulla osalliseksi sinun sovituskuolemastasi, mutta tahtoni ei ole sellainen, kuin sen pitäisi olla… Sydämeni ei ole vielä vapautunut maailmasta."
Sama tuska puhkeaa myös esille runosta "Långfredagen" (Pitkäperjantai):