O! Jesu kom! intag hos mig Din plats — från synden rena! O, Jesu, kär! min själ med dig du evigt må förena; låt aldrig synden, världen få mig rycka bort från Dig. Därpå säg Du, o Fader: Amen!
[suom.: Oi Jesus tule! käy luokseni puhdista synnistä! Oi Jesus rakas! yhdistä sieluni Sinun kanssasi ikuisesti, älä anna koskaan synnin, maailman riistää minua luotasi. Siihen sano, oi Isä: Amen!]
Tämä runo, josta yllämainittu säkeistö on, on muuten niitä harvoja puhtaasti uskonnollisia runoja, joita tapaamme Isan tuotannossa. Sillä vaikka Isa aivan lapsesta saakka olikin mieleltään uskonnollinen, niin ilmeni se sittenkin vielä hänen viimeisinä aikoinaankin, jolloin kuitenkin yltyvä tauti ja lähestyvä kuolema johti yhä useammin hänen ajatuksensa Jumalaan, vain kaipauksena ja pyrkimyksenä johonkin korkeampaan, eikä jo saavutettuna rauhana ja sopusointuna Jumalassa. Hän tiesi ja tunsi, että hänen olisi pitänyt elää Jumalan yhteydessä, mutta hän ei voinut kokonaan antautua hänelle ja siksi hänen sydämessään oli alituista taistelua ja levottomuutta.
Kevään lähetessä kääntyi nyt puhe sekä pappilassa että kotona yhä useammin seminaariin. Huhtikuussa Isa matkustaa isänsä kanssa Ouluun saadakseen lääkärintodistuksen, ja toukokuun lopulla ovat hakemuspaperit kunnossa. Fannylle hän kirjoittaa asiasta seuraavasti (26/4):
"Olen nyt saanut kyllikseni Pohjolan yksitoikkoisesta elämästä ja olen aikonut koettaa onneani Jyväskylässä… Kaikki kehuvat seminaaria ja siksi sain minäkin halun lähteä sinne. Alussa oli minulla oikein palava halu — mutta se on kuitenkin hiukan laimentunut. Paljon, hirveän paljon siellä täytyy lukea, mutta siihenhän minulla on aina ollut halua. Mutta seminaari kuuluu olevan aivan kuin jokin luostari ja oppilaita pidetään kovin ankarasti silmällä, vaikka voihan sekin olla hyvä. Eihän haita, vaikka hiukan tasaantuisi ja tulisi vakavaksi. Pääasia vain, että saa jotakin oppia — ja sitten koevuosien jälkeen… mikä ilo jos saisin oman koulun jossakin etelä-Suomessa, hiukan valistuneemmalla seudulla. Vapauden ja oman pienen kodin!"
Kesäkuun lopulla sai Isa kehoituksen tulla seminaariin ja heti hän alkoi valmistautua matkaa varten. Pappilassa avulias ruustinna auttoi häntä vaatteiden ompelussa, ja kaikessa kiireessä Isa selaili vielä niitä oppikirjoja, joita tutkintoa varten vaadittiin. Sillä samalla kun hän iloitsi nähdessään hartaan toiveensa vihdoinkin toteutuvan, hän kuitenkin pelkäsi, ettei hän voisi täyttää niitä oppivaatimuksia, joita seminaariin pyrkijöille asetettiin. Sillä olivathan hänen lukunsa, tuota ainoaa kouluvuotta Raahessa lukuunottamatta, olleet kerrassaan sattuman varassa.
Matka Puolangalta Jyväskylään, niin pitkä kuin se vielä tänäkin päivänä on, oli 40 vuotta sitten vielä monta vertaa pitempi ja vaivalloisempi. Hevosella oli ajettava Kajaanin ja Iisalmen kautta Kuopioon ja sieltä sitten edelleen Jyväskylään, mikä matka kaikkiaan teki noin 50 peninkulmaa. Iisalmesta tosin saattoi päästä laivalla Kuopioon, mutta Isalla oli niin huono onni, että laiva hänen saapuessaan perille oli ennättänyt juuri lähteä, eikä hänellä ollut aikaa odottaa seuraavaa vuoroa. Huono onni seurasi häntä muutoinkin tällä matkalla. Kajaanista hän ei saanut matkaseuraa, niinkuin hän oli toivonut, ja lähdettyään sieltä yksin ajamaan, yllätti hänet rankkasade, jota kesti koko matkan, aina Jyväskylään asti. Läpimärkänä hän istui rattailla useita päiviä ja vilustui niin pahasti, että hän koko talven sairasti kovaa yskää, joka vähitellen muuttui ankaraksi rintataudiksi ja ennen aikaansa katkaisi hänen nuoren elämänsä.
Elokuun 16 p:nä, iltaa ennen pääsytutkintoa, Isa saapui Jyväskylään ja läksi heti seminaarin johtajan [K.G. Leinberg, vv. 1868-1894 J:n seminaarin johtajana.] ja johtajattaren puheille. "Neiti Lydecken [Charlotte Lydecken, vv. 1867-1894 J:n seminaarin johtajattarena, asuu nykyään Viipurissa.] otti minut niin ystävällisesti vastaan, että sydämeni oikein lämpeni", kirjoittaa Isa Sallylle. "Hän taputti minua olalle ja kehoitti olemaan rohkea ja levollinen (seuraavana päivänä oli näet sisään pääsytutkinto)."
Mutta vaikka ensimäinen vastaanotto olikin näin ystävällinen, niin tuntui sittenkin ensi ilta vieraassa kaupungissa kolkolta nuoren tytön mielestä, ja koti-ikävä ja levottomuus painosti häntä.
"Ensi iltana Jyväskylässä ajattelin teitä kaikkia, ja omaa elämääni", kirjoittaa hän Sallylle (10/9) "ja olin kovin levoton, etten tulisi hyväksytyksi. Istuessani illalla yksin otin raamatun esille matkalaukusta ja aloin lukea Joh. 14 lukua. Harvoin olen sen totuuksia niin syvästi tuntenut ja harvoin sen ihmeellinen oppi on niin liikuttanut minua. Luettuani olin aivan levollinen ja ajattelin, että Jumala kyllä pitää huolta minusta, vaikka olenkin niin kaukana maallisesta kodistani."