Turhaan Isa olikin levoton sisäänpääsytutkinnon vuoksi, sillä hän suoriutui siitä suurella kunnialla, niinkuin käy selville heti tutkinnon jälkeen kirjoitetusta kirjeestä Sallylle (18/8):
"Kaikki seminaariin pyrkijät jaettiin useampiin eri ryhmiin. Ensin meitä tutkittiin laulussa… Sitten tohtori Bonsdorff [Ernst Bonsdorff, vv. 1863-75 matematiikan opettajana J:n seminaarissa, nykyään professori ja yliopettaja Suomalaisessa normaalilyseossa.] kuulusteli matematiikkaa ja se kävi kohtalaisesti. Sitten lehtori Järvinen [Nestor Järvinen, uskonnonopettaja J:n seminaarissa, sittemmin kirkkoherrana Juvalla.] uskontoa, ja siitä suoriuduin mainiosti:… Viimeksi neiti Soldan [Edla Soldan, suomenkielen ja piirustuksen opettajatar J:n seminaarissa. K. 1894.] kuulusteli suomea… Sekin kävi minulta hyvin… Iltapuolella oli opettajien kokous ja illalla kl. 9:ltä me keräännyimme jälleen seminaariin kiusallisen odotuksen jälkeen. Asetuttuamme paikoillemme astui johtaja esiin, piti kauniin puheen ja mainitsi kaikkien niiden nimet, jotka olivat hyväksytyt Hagman, Asp, j.n.e. Nimiä ei lueteltu aakkosjärjestyksessä, vaan tietojen mukaan. Katsos, se oli suuri kunnia minulle, että olin toinen. Sillä monet pyrkijöistä olivat juuri äsken lopettaneet koulunsa, mitkä olivat käyneet Tampereen tyttökoulua, mitkä Vaasassa tai Helsingissä ja tiedäthän itsekin, että kuusi vuotta sitten lopetin vajanaisen koulunkäyntini ja miten vähän sen jälkeen olen lukenut."
Seminaariin tuloaan kuvaa Isa erittäin hauskasti ensimäisessä aineessaan, jonka hän seminaarissa kirjoitti. Koska se antaa selvän kuvan siitä, miten seminaariajatus hänessä heräsi, mitä hän toivoi siellä saavuttavansa ja miltä kannalta hän käsitti opetustoimen, otamme sen tähän kokonaisuudessansa:
"Lapsuudestani saakka on luontoni ollut taipuvainen lukemiseen ja kirjoittelemiseen, ja haluni päästä johonkuhun julkiseen oppilaitokseen on aina ollut suuri. — Muutamia vuosia sitten kuulin puhuttavan Jyväskylän seminaarista ja luin myös sanomalehdistä siitä samasta; silloin syttyi mielessäni sammuttamaton halu päästä tänne.
"Ajatuksissani kuvasin ainoastaan seminaarin semmoiseksi, että mieleni voisi tulla tyydytetyksi; kuvailin siellä olevan aarteen tai lähteen, josta sieluni saisi ammentaa sivistystä, tietoja ja taitoja sammuttamattomaan janoonsa; kuvailin seminaarin olevan sen paikan, jossa ihmisen mieli tulisi kerrassaan ylennetyksi tuosta jokapäiväisen elämän mudasta; ja sitten kun ajattelin vielä kauemmas, nimittäin sitä aikaa, jolloin saisin kansakoulunopettajana voimaini jälkeen hyödyttää rakasta isänmaatani ja istuttaa sivistystä ja valoa Suomen lasten sydämiin ja saattaa heitä pimeydestä ja tietämättömyydestä sivistyksen ja valkeuden tielle; niin silloin tunsin enemmän kuin koskaan muulloin, että minun piti päästä tänne.
"Muutamia viikkoja toivon ja pelon välillä odotettuani sain kutsumuskirjeen. Sanomattomat olivat tunteeni sen vastaanottaessani. Silloin vasta selveni minulle koko tämä asia. Nyt vasta tulin oikein ajatelleeksi sen askeleen tärkeyttä, ja elämäni tarkoitus tuli nyt vasta minulle ilmi. Raskaat ja monet tunsin velvollisuuteni olevan, vaan jalon ja suloisen kutsumukseni.
"Siihen asti en ollut ollenkaan huolinut valmistautua tänne; siksi rupesin kiireesti ulkonaisesti valmistamaan itseäni…
"Jyväskylään tultuani olin, niinkuin monet ajat jälkeenkinpäin aivan kuin puolipyörryksissä, sillä en tahtonut voida uskoa, että näin yhtäkkiä olin täällä, monivuotisten unelmieni perillä…"
Isa oli siis nyt "toiveittensa perillä", niinkuin hän aloittaa ensimäisen kirjeensä Sallylle Jyväskylästä. "Kaikki on käynyt täällä paremmin kuin mitä uskalsin toivoakaan." Ja voisipa melkein sanoa, että Isa otettiin täälläkin, niinkuin yleensä kaikkialla, minne hän joutui, avosylin vastaan. Sillä alusta aikain hän voitti kaikkien suosion, sekä opettajien että toverien.
Jyväskylän seminaari oli toiminut lähes 10 vuotta, kun Isa tuli sinne. Sama ihanteellinen ja isänmaallinen henki, joka oli lämmittänyt sekä opettajia että oppilaita alkuaikoina ja antanut intoa ja tarmoa heidän työlleen, oli yhä vieläkin täällä vallalla, vaikka sen ensimäinen johtaja ja luoja olikin jättänyt laitoksen ohjakset toisiin käsiin. Kerääntyihän tänne kaikkialta Suomesta nuoria naisia ja miehiä, jotka tahtoivat palvella isänmaata ja levittää valoa ja valistusta kansan syviin riveihin. Naisoppilaista varsinkin oli suuri joukko sivistyneistä kodeista lähteneitä neitosia, jotka eivät vain työansion vuoksi tulleet seminaariin, vaan sen suuren aatteen innostamina, joka itse laitoksenkin oli luonut. Ja tuo isänmaallinen innostus, joka täällä oli vallalla, vaikutti kuin ilmestys Isan herkkään mieleen. Se johti hänen sielunelämänsä aivan uusille poluille, se sytytti voimakkaaksi, suureksi liekiksi sen pienen kipinän, joka sielun pohjalla oli hiljalleen kytenyt. Se kypsytti hänen runoilijalahjansa, antoi niille ikäänkuin uudet siivet.