Yhtä paljon hyvää kuin tovereistaan on Isalla kerrottavana myös opettajistaan. Sallylle, joka tuumi lähteä vasta perustettuun Tammisaaren seminaariin, hän kirjoittaa (10/9): "Kunhan näkisit meidän opettajamme, niin epäilisit varmaan, tokko sellaisia Tammisaaressa on tarjona." Ja jo aikaisemmin (23/8) hän kuvasi eri aineiden opettajia seuraavasti:
"Maanantaisin on meillä laskentoa, tuo herttainen ja kelpo Bonsdorff. Laskento on aina ollut minun kiusani, mutta hänen tähtensä se tuntuu paljoa siedettävämmältä… Suomea opettaa neiti Soldan ja se on erittäin hauska aine " Ja kuukautta myöhemmin, puhuessaan jälleen suomentunneista, hän sanoo: "Olen kovin kiitollinen sedälle (kirkkoherra Thauvónille), joka luki suomea minun kanssani. Se käy minulta nyt niin helposti, etten tarvitse juuri yhtään lukea kielioppia, mikä kuitenkin useimmille täällä on kaikkein vaikeinta. Uskontoa opettaa kelpo Järvinen", kertoo Isa edelleen. Ja myöhemmin hän kehuu Sallylle uudelleen "erinomaisen hyvää uskonnonopettajaansa", mutta lisää samalla: "Hän ei osaa kuitenkaan puhua niin kummalliselle sydämelle kuin minun on."
Uskonnollisia kysymyksiä Isa usein hautoo mielessänsä jo näinä seminaarin alkuaikoina.
"Puolangalla luulin", sanoo hän Sallylle, "että vieraalla maalla ja ulkonaisten kieltäymysten ja huolten pakosta turvautuisin Herraan. Vaan ei! Olen niin kurja ja heikko, etten voi enkä uskalla mennä Hänen luokseen. Sehän on niin tavallista tässä maailmassa, että siirrämme parannuksenteon sopivampaan aikaan; mutta sopivampi aika ei ota koskaan tullaksensa… Olen niin rauhaton, niin levoton juuri tämän asian vuoksi." — "Jospa Jumala auttaisi minua tulemaan hyväksi ja antaisi minulle uuden ja puhtaan sydämen", kirjoittaa hän toisella kertaa, "niin voisin myös paremmin täyttää velvollisuuteni Jumalaa ja itseäni kohtaan."
Hanna Favorinin kanssa hän usein myös keskusteli uskon asioista. "Me ymmärrämme toisiamme erittäin hyvin", kertoo hän Sallylle. "Mutta Hanna on onnellisempi, sillä hän on löytänyt rauhan Jumalassa. Minä sen sijaan yhä haparoin, pyrin ja ikävöin rauhaan ja valoon." Monet yöt Isa ja Hanna valvoivatkin yhdessä istuen ikkunan ääressä huoneessaan ja keskustellen tulevasta elämästä ja kuolemasta, sillä kesken kaikkia muita harrastuksia Isan ajatukset alituisesti palasivat uskontoon. Uskonto ei ollut pääasiana hänen elämässään, mutta sittenkin niin voimakas tekijä, että se alituisesti kohosi hänen eteensä pakoittaen häntä taisteluun ja suomatta hänelle koskaan rauhaa.
Ensimäisen suomenkielisen runon seminaariaikanaan kirjoitti Isa neiti Lydeckenin kehoituksesta juhlaa varten, jonka seminaari vietti Tammisaaren ruotsalaisen naisseminaarin avajaisten johdosta 12 p. lokakuuta 1871. Kieli on siinä jäykempää kuin myöhemmissä runoissa, mutta tässäkin puhkeaa jo ilmi hänen lämmin isänmaallinen tunteensa ja samalla siitä kuohahtaa ilmoille iloa sen johdosta, että Suomen naiselle avautuu nyt uusi tilaisuus opiskeluun ja kehitykseen. Sisältyyhän sen seuraavaan säkeistöön miltei naisemansipatsioonin koko ohjelma, mikä on sitä merkillisempää, kun muistaa, että nuo sanat lausui enemmän kuin 40 vuotta sitten 18- vuotias neitonen:
Kiitos Hälle, joka sääsi naisellekin oikeuden kalliin isänmaansa eestä elää, kuolla myöskin hän! Miks' ei hän sais' yhtä hyvin isänmaata hyödyttää? Oisko hänen Luoja luonut että mieltään tyydyttää semmoisissa askareissa, joissa vuosisadat hän usein nähtiin kuolettavan suuret riennot sydämen?
Tämän juhlan seuraukset olivat kuitenkin varsin myrskyiset päättäen siitä mitä Isa kertoo Sallylle:
"Illalla olivat kaikki miespuolella koolla… Lehtori Järvinen piti puheen, joka tunkeutui luiden ja ydinten läpi ja se on aiheuttanut varsin suurta mielten kuohua… Se oli niin aito suomalainen ja suomenkiihkoinen ja esitetty niin arvokkaasti kuin jos itse Cicero olisi sen pitänyt. Melkein kaikki olivat kovin innostuneita, sillä hän tulkitsi useimpien sisimmät ajatukset, puhui meidän maastamme, kielestämme ja taisteluistamme, mutta muutamat, häpeä kyllä, eivät pitäneet siitä, sillä täällä on sellaisiakin, jotka vain puoleksi harrastavat suomea, puoleksi ruotsia."
Jyväskylän seminaarissa, joka tähän asti oli ollut ainoa korkeampi opinahjo, jossa naisilla oli tilaisuutta hankkia itselleen tietoja ja kehittää lahjojansa, oli näet paljon sivistyneistä kodeista lähteneitä oppilaita, joiden kotikieli oli ruotsi, olipa joukossa vielä sellaisiakin, jotka vain aivan vaillinaisesti osasivat käyttää suomenkieltä. Näitä oppilaita loukkasi lehtori Järvisen kiihkeä puhe, niinkuin Isan selostuksesta käy selville.