Miten ihastunut Isa oli Lydia Laguksen lauluun, käy myös esille monesta runosta. Niinpä runonpätkä "Sjung" (Laula) tuntuu aivan välittömästi syntyneen toisen laulaessa:
Lydi, liten vän! Sjung, ack! sjung igen, sjung din lefnadsglada visa! För ditt eget bröst sjung om ro och tröst — sjung till sorgsna själars lisa! Skiner solen: sjung af glädje, mod och lust, brusar stormen, se mot hoppets gröna kust. Du min lilla vän! Sjung, ack! sjung igen då din lefnadsglada visa!
[suom.: Lyydi, pieni ystäväni! Laula, oi! laula jälleen, laula elämäniloinen laulusi! Itsellesi laula rauhaa ja lohdutusta — laula surullisten huojennukseksi! Jos aurinko paistaa: laula ilosta, rohkeudesta ja halusta, jos myrsky pauhaa: kohota silmäsi toivon vihertävää rantaa kohti. Pieni ystäväni! Laula, oi, laula jälleen elämäniloinen laulusi!]
Sama ajatus, joskin paljoa laajemmaksi kehitettynä on runossa "Laula,
Lyydi!", joka onkin kauneimpia Lydia Lagukselle sepitetyistä runoista:
Laula, Lyydi! Sulle antoi Luoja
äänen, todisteeksi lemmestään,
vaan Hän käskee, kaiken onnen tuoja,
sillä ylistellä nimeään.
Laula Lyydi, kunniaksi Hälle,
suloksi myös ihmislapsien!
Laula onneksi sun elämälle
rauhaksi sun oman sydämen!
Laula Lyydi! koska sydämesi
tuntee laulun voiman. Laula niin,
että kuivaa silmistäsi vesi,
puhjeten vaan ilokyyneliin!
Laula Lyydi! koska surut painaa,
laula, koska myrsky raivoaa!
Laulu yksin lohdutuksen lainaa,
myrskyn sielussasi rauhoittaa.
Laula Lyydi, koska ilokäet
kukkuu sulle nautinnoista vaan!
Laulaen sä parahiten näet
laskee laivas' toivon satamaan.
Laula Lyydi, koska lemmen tulta sielus' kätkee! Laula silloinki, ystäväs' kun elonmyrskyt suita vie, — oi! laula silloin Lyydini!