Tämän kevään taistelut sopusointuun sulautuneina, ovat löytäneet taiteellisen muotonsa runossa "Aallon kehtolaulu", joka onkin Isan kaikkein kauneimpia ja ehjimpiä tuotteita.
Nuku, nuku aaltonen, nuku jo! Tuolla laulaa humisten kuusisto! Kehtolaulusi se on — nuku aalto rauhaton, nuku jo!
Miksi tahdot katsella kuinka jo loukannut on luontoa turmio! Kuinka kukat surkastuu, kuinka tuuless' paljastuu lehdikko?
Nuku aalto, vahtopää!
Nuku jo!
Kerran sinun herättää
aurinko.
Senpä sulle, rauhaton,
hellä silloin suotu on
suutelo.
Herätessäis heloittaa kukat jo, suloisesti tuoksuaa tuomisto. Liverrykset lintuisten silloin soi kuin Väinösen kantelo!
Sydän! nuku sinäkin, nuku jo! Uni sull' on suloisin nautinto. Toivo aikaa armaampaa, nuku, kunnes lopun saa taistelo.
Luultavasti tänä aikana on myöskin runo "Kesäyönä" syntynyt.
Yöllä unelmaini taivas armas aina aukeaa, maailma — sun monet vaivas silloin ei voi vaivuttaa.
Silloin sielu askarissa
onpi onnen löytävä,
vaikk' on ruumis vaivuksissa,
tekee sielu töitänsä.
Vähän muistan murheitani,
luontoa kun katselen
ja kun kynä kädessäni
Luojan töitä aattelen.