[Nämä molemmat runopätkät ovat siinä suhteessa merkillisiä, että ne ovat ainoat jälellä olevat suomalaiset runoyritykset Isa Aspin lapsuudenajoilta. J.H. Erkko mainitsee ne kuvauksessaan Isa Aspin elämästä "Ilmiö" nimisessä aikakauslehdessä (syysk. 1881). ja luultavasti hän silloin sai ne Isa Aspin isältä. Joitakuita poikkeuksia lukuunottamatta, ovat kaikki Isa Aspin muut varhaisemmat runot ruotsinkielisiä.]
Pikku tyttö ihaili rajattomasti isäänsä ja toi hänelle useasti runoyrityksiään nähtäväksi pyytäen häntä korjaamaan niitä ja neuvomaan itseänsä. Runoistaan hän muuten oli kovin arka, eikä olisi suonut kenenkään muun niitä näkevän, pahoittelipa joka kerta, kun isä luki niitä tuttaville tai kertoi heille tyttösen toimista.
Mutta paitsi isäänsä oli pikku Louisella vielä toisiakin ystäviä Suomussalmella, jotka kiinnittivät huomionsa hänen lahjakkaisuuteensa ja ottivat hänet erityiseen hoivaansa, nimittäin seurakunnan kappalainen Karl Adolf Lilius ja hänen vaimonsa. Lilius oli tavattoman suosittu ja rakastettu paikkakunnalla ystävällisen ja nöyrän luonteensa vuoksi ja hänen vaikutuksensa pitäjäläisiin oli varsin suuri. Hän, samoinkuin useimmat Pohjanmaan papit siihen aikaan oli harras herännäisyyden ystävä ja hänen aikanaan lisääntyi heränneiden joukko suuressa määrässä paikkakunnalla ja uskonnollinen elämä tuli hyvin virkeäksi. Samalla Lilius harrasti myös kansan valistusta ja sai seurakuntalaisensa suosimaan lukukinkereitä siihen määrään, että osanotto niihin Suomussalmella hänen aikanaan oli suurempi kuin monilla muilla paikkakunnilla.
Suomussalmen pappila oli erittäin vieraanvarainen talo, ja seuraelämä siellä vilkasta ja hilpeää. Aspin perhe seurusteli ahkerasti pappilassa, varsinkin Asp itse, joka pitäjässä nautti suurta luottamusta, oli siellä hyvin suosittu sekä kelvollisen luonteensa että leikkisän ja iloisen mielensä vuoksi. Eikä pastorin väen suosio kohdistunut vain häneen, vaan myöskin hänen vilkkaaseen pikku tyttöönsä. He kiintyivät lapseen ehkä kahta hellemmin siksi, että he muutamia vuosia aikaisemmin olivat kadottaneet molemmat poikansa ja elivät nyt lapsettomina pappilassansa. Usein pikku Louise viipyi viikkokausia heidän luonaan ja sai nauttia siellä opetusta ja elää kuin oma lapsi ainakin hellien´vanhempien turvassa.
Kesällä, 1861 saapui rouva Liliuksen serkku, neiti Lisette Ingman pappilaan vieraisille pienen sisarentyttärensä, Etta Favorinin [asuu nyk. Lohjalla.] kanssa, ja kun tyttönen jäi pappilaan koko kesäksi, otettiin Louise hänen leikkitoveriksensa. Nämät kuukaudet, jotka Louise sai viettää paria vuotta vanhemman Etta Favorinin seurassa, muodostui onnellisimmaksi ajaksi hänen lapsuudessansa. Sillä Suomussalmella ei ollut ainoatakaan hänen ikäistänsä säätyläistyttöä, ainoat hänen leikkitoverinsa olivat lukkari Eerik Bisin kaksi tyttöä, joista hän kylläkin piti, mutta toista oli sittenkin Etta, Kuusamon kirkkoherran tytär, "ensimäinen hieno tyttö", johon hän tutustui, niinkuin hän itse sanoi.
Pappilassa tytöt viettivät vapaata ja iloista elämää juoksennellen metsässä ja uiden järvessä. Joskus tosin sattui, että rouva Lilius, joka oli toimelias ja puuhaava nainen, sanoi soimaten tytöille, kun he eivät mitään tehneet: "Kutoisitte edes sukkaa jonkun tunnin päivässä", mutta siihen Louise vain arveli, että pitihän sitä toki saada kesällä olla vapaa.
Louise, joka oli vain 8 vuoden vanha, hämmästytti usein vanhempaa toveriansa omituisilla puheillaan ja kysymyksillään. Kerrankin heidän uimaretkellä ollessaan kysyi hän äkkiä: "Tahtoisitko sinä kuolla?" Ja usein hän kesken leikkiä ja parasta iloa kävi vakavaksi ja purskahti itkuun, ja kun häneltä tiedusteltiin siihen syytä, ei hän itsekään osannut sitä selittää. Iltasin, syyskesällä hän istui usein ikkunassa ja katseli tähtiä. Ja kun Etta kysyi, mitä hän niistä näki, sanoi hän koettavansa lukea niistä kohtaloansa.
Usein tyttöset kävivät myös Louisen kotona, Ämmän tehtaalla ja istuivat kosken partaalla kuunnellen sen kohinaa, joka oli Louiselle kovin rakasta. Ja heidän istuessaan siinä saattoi Louise kysyä, kuuliko Ettakin kosken ikäänkuin laulavan ja kellojen soivan vedessä. Kosken yli johtavalla sillalla he usein myös seisoivat katsellen pitkät ajat sen vaahtoavia pyörteitä.
Välistä sattui, että Louise, joka oli hiukan pikkuviisas ja ennen aikaansa kehittynyt, nuhteli toveriansa tämän lapsellisuudesta ja tarkkaavaisuuden puutteesta. Niinpä kerrankin, kun Etta kirkosta tullessa valitti, että setä Liliuksen saarna oli ollut niin pitkä ja ikävä, että hänen tuli uni, oli Louise heti valmis sanomaan: "Se ei ole papin, vaan sinun syysi, kirkossa tulee tarkoin kuunnella eikä tuolla tavalla puhua saarnasta."
Mutta kaikesta huolimatta olivat tytöt hyvin kiintyneet toisiinsa, vieläpä siihen määrään, että Louisen mustasukkainen luonne, mikä myöhemmin monasti puhkesi hyvinkin selvästi esille, tuli jo jonkun kerran ilmi, hän kun ei olisi suonut Etan välittävän kenestäkään muusta kuin itsestään.