Kesän loputtua tyttösten tiet erosivat, ei kuitenkaan kokonaan, sillä vielä vuosikausia myöhemmin vaihtoivat ystävykset kirjeitä keskenään. Ja monista Louisen myöhemmistä kirjeistä käy ilmi, että tämä kesä, jonka hän oli viettänyt Etan seurassa, alati pysyi hänellä rakkaassa muistossa.
Siten varhaisimmat lapsuusvuodet Suomussalmella vierivät, kunnes vuosi 1864 toi tärkeän muutoksen pikku Louisen elämään: äiti vei hänet ja hänen kahta vuotta nuoremman veljensä, Fredrikin Raaheen kouluun. Louise pantiin neiti Heikelin yksityiseen ruotsalaiseen tyttökouluun ja hän sai seurata koulun kummallakin osastolla, sekä ylemmällä että alemmalla, sillä lukuaineissa hän oli suurempien tyttöjen tasalla, jota vastoin käsitöissä yhtä harjaantumaton kuin alemman osaston oppilaat.
Tuo pieni 11-vuotias, kaukaa Pohjan periltä tullut tyttö herätti heti koulussa sekä opettajan että oppilaiden huomiota. Hän oli erittäin suloinen lapsi, kasvot eivät suorastaan olleet kauniit, mutta tavattoman ilmeikkäät, silmät kirkkaat kuin tähdet ja tukka kiiltävän musta. Vartaloltaan hän oli heikko ja hento ja mieleltään tunteellinen ja herkkä. Hänen luonteensa pohjasävel oli vakava ja uskonnollisuuteen taipuva ja usein hän kävi yksin uneksien. Mutta ajoittain hän saattoi olla hyvinkin vilkas ja yltyä aivan poikamaisen vallattomaksi.
Vieraassa kaupungissa, kaukana kotoaan tyttönen kotiutui varsin pian, sillä täälläkin, niinkuin kaikkialla muualla, hän voitti hyviä ystäviä. Varsinkin kiintyi hän hellästi kirkkoherra Hohenthalin tyttäreen, Fannyyn, [Fanny Hohenthal, kansakoulunopettajatar Helsingissä.] joka kävi samaa koulua kuin hänkin, ja tälle ystävälleen hän pysyi uskollisena kuolemaansa asti kirjoittaen hänelle säännöllisesti, vaikkeivät tyttöset tavanneet enää koskaan toisiaan Louisen erottua koulusta. Fanny, joka oli vuotta tai paria vanhempi, vaikutti varmaan suuresti Louisen kehitykseen, ja hänen kotinsa Raahessa oli tyttöselle aina avoinna.
Monet olivat ne leikit ja puuhat, jotka alituisesti veivät ystävykset yhteen, mutta etupäässä meidän harrastuksensa kohdistui "Fågeln" (Lintu) nimiseen sanomalehteen, jota he yhdessä toimittivat. Tästä ensimäisestä lehdestä ei kuitenkaan olekaan numeroa enää jäljellä, sen sijaan on olemassa toinen "Laulaja" niminen, mutta silti ruotsinkielinen lehti, jonka ensimäisen numeron päivämäärä, 1/1 1865 viittaa juuri mainittuun aikaan. [J.H. Erkko mainitsee kirjoituksessaan Isa Aspista "Alkaja" nimistä lehteä, mutta sellaista ei ole Isa Aspin jälkeenjääneiden paperien joukossa.]
Raahessa Louisen runoiluhalu nyt varsinaisesti heräsi, ja koulun ja toverien vaikutuksesta hän alkoi kirjoittaa ruotsinkielellä. Niissä viidessä "Laulajan" numerossa, jotka tältä ajalta ovat säilyneet ja joiden sisältö on yksinomaan runomittainen, löydämme useita tyttösen varhaisimpia ruotsinkielisiä runoja niiden ensimäisessä lapsellisessa ja vajanaisessa muodossa. Myöhemmin, luultavasti v. 1870 hän korjasi niitä ja kopioitsi ne yhdessä myöhempien runojen kanssa pieniin vieläkin säilössä oleviin vihkosiin. Kahdesta on enää vain hajanaisia lehtiä olemassa, mutta kolmas, joka on täydellinen, on nimeltään: "Små dikter. Till minne åt fröken Sally T(hauvón) af Louise Asp. 10/11 1870." (Pieniä runoja. Muistoksi Sally T(hauvónille) Louise Aspilta.)
Erittäin sievä on Laulajan ensimäinen runo "Laulajas hälsning" (Laulajan tervehdys), [Tätä runoa, samoinkuin yleensä muitakin ruotsinkielisiä runoja on kevyellä kädellä hiukan korjaeltu.] joka myöhemmässä asussaan on saanut aivan uuden muodon, vaikka ajatus kummassakin on sama. Otamme tähän ainoastaan osan runosta, joka sisältää kokonaista 11 säkeistöä:
Jag kommer från ett härligt land, där ingen sorger känner, där alla genom hjärtats band förblifva goda vänner.
Jag sväfvar hit till jorden ner
på hvita lätta vingar,
från sångens helga land till er
en hjärtlig hälsning bringar.
Jag är en liten tanke blott
från stora tankars himmel,
att irra här, det är min lott,
i jordens kalla hvimmel.