Kolme jaloa sanaa yhtä jalosta rinnasta ovat kylläksi herättämään intoa ja rohkeutta.
Arvaamalla pääsin selville siitä, että nuo kolme sanaa: Nuorukainen,
maasi toivo! olivat Teidän kädestänne lähteneet.
Teidän sananne ihastuttivat minua suuresti ja nostattivat
selittämättömän tunteen rintaani.
Nuo sanat olivat Teidän kirjoittamianne.
Nuo sanat olisivat ehkä aivan liian suuret minulle, jolleivät ne samalla kiihoittaisi ja innostuttaisi jokaista nuorukaista. Jos milloin niin nuoruudenaikana ihmiset ovat valmiit toivomaan ja uskomaan itsestään paljon. Mutta jollei niin olisi, niin eivät nuoret olisikaan nuoria, eikä myöskään saataisi mitään suurta ja kunnollista maailmassa aikaan.
Pyydän anteeksi, että niin kernaasti siirryn yksityisistä asioista yleisiin. Tahdon vain vakuuttaa, että niin totta kuin Te sanoillanne annoitte minulle rakkaan ja kehoittavan muiston, niin totta tahdon minäkin ahkerasti käyttää Luojan antamia lahjojani rakkaan maani ja kansani kunniaksi, sillä palvellessamme omaa kansaamme palvelemme samalla koko ihmiskuntaa. ('Huomaatko hänen korkealle tähtäävää kunnianhimoansa', puhkeaa Isa kesken kaikkea Sallylle sanomaan.) Samalla minä myöskin uskon, että ilman luottamusta kahden välillä, ei voi saada mitään kunnollista ja arvokasta aikaan.
Koska Te olette niitä harvoja naisoppilaita seminaarissa, joiden tuttavuuteen minun on onnistunut päästä, niin toivoisin hartaasti saavani Teidän valokuvanne, ja vieläkin iloisempi olisin, jollette olisi loukkaantunut tästä kirjeestä, ettekä halveksisi kirjeenvaihdon jatkamista kanssani.
Iloista, nautintorikasta ja virkistävää kesää toivoo vilpittömällä ystävyydellä ja kunnioituksella
J.H. Erkko."
[Isan vastausta tähän kirjeeseen en ole onnistunut saamaan, mutta että he vaihtoivat ainakin jonkun kirjeen keskenään kesän kuluessa, on varma.]