Antti ei voinut irroittaa katsettaan Hertasta. Hänen olennossaan oli jotain, jota hän ei ollut ennen huomannut hänessä, jotain rohkeaa ja tarmokasta ja samalla pehmeää. Hänen silmissään oli omituisen haikea ilme, ikäänkuin hän olisi kokenut suuria suruja eläissänsä, jotain niin erilaista kuin muissa nuorissa. Ja kun hän nousi mennäksensä, näytti hän Antin mielestä entistä pitemmältä ja solakammalta. Hänen tumma yksinkertainen pukunsa solui myös kuin valettu hänen vartalonsa mukaan.
Antti saattoi hänet eteiseen. Hän tunsi äkkiä iloa ajatellessaan että hän pian taas olisi tilaisuudessa tavata Herttaa. He voisivat uudistaa entisen tuttavuutensa ja jatkaa yhdessäoloa aivan kuin ennenkin. Hänellä oli mielestään niin paljon puhuttavaa Hertalle, niin paljon kysyttävää ja hän tiesi niin varmaan saavuttavansa ymmärrystä.
IV.
Oli kolmas joulupäivä. Senaattori Taubeh komea, laaja asunto oli kirkkaasti valaistu. Sali, jonka lattia kiilsi kuin jäänpinta, oli varta vasten tanssiin järjestetty. Sohvat ja tuolit seisoivat jäykissä riveissä pitkin seiniä, flyygeli oli oven suuhun työnnetty ja kasvit nostetut toisiin huoneihin.
Senaattori Taube asteli kädet selän takana vitkalleen huoneesta huoneesen ja näytti hyvin tyytyväiseltä. Häntä huvittivat pienet kemut näin joulun aikana, hän piti nuorisosta, heidän iloisista kasvoistaan ja sulavista liikkeistään. Jo usean vuoden kuluessa oli hänen tyttärensä syntymäpäivää vietetty tanssiaisilla. Ensi alku oli ollut hyvin vaatimaton — tanssihaluiset nuoret olivat vain koulutyttöjä ja lyseolaisia ja senaattori itse ei ollut vielä kohonnut nykyiseen korkeaan asemaansa. Mutta vuosi vuodelta vaatimukset olivat kasvaneet yhdessä nuorten kanssa.
Rouva Taube kiiruhti punakkana ja niin nopeasti kuin hänen lihavuutensa salli, miehensä luo.
— Rakas ystävä, hän sanoi läähättäen, — kyökissä on mies apua pyytämässä. En tunne häntä, mutta hän näyttää niin kurjalta. Hän sanoo tulleensa jalan kuinka kaukaa, jostain pohjoisesta pitäjästä.
Senaattori Taube näytti kärsimättömältä.
— Kuka heistä tietää. He osaavat kaikki niin erinomaisesti teeskennellä. Anna hänelle lippu Hyväntekeväisyys-yhdistykseen. Ei minulla nyt ole aikaa, kun vieraat juuri ovat tulossa.
Rouva Taube kiiruhti takaisin kyökkiin. Oven suussa seisoi laiha, kelmeä mies. Vaikka hän olikin vielä nuori, niin hänen poskensa olivat kuopille painuneet ja ihon väri oli aivan harmaa. Takki oli repaleinen ja saappaat niin huonot, että tuskin jalassa pysyivät.