Iltaa oli kappale kulunut, kun Hertta Ek astui salin ovelle. Hänen silmänsä etsi emäntää, mutta kun hän ei häntä mistään keksinyt, niin hän jäi arasti ovenpieleen seisomaan. Hän seisoi siinä silmät maahan luotuina, omiin mietteihinsä vaipuneena. Hänen yksinkertainen tumma pukunsa erosi niin jyrkästi koko hänen ympäristöstänsä, samoin kuin hänen kasvojensa vakava ilme ei ollut sopusoinnussa toisten ilosta hehkuvien kasvojen kanssa.
— Neiti Ek, kuuli hän äänen vieressänsä. — Ettekö tanssi? No sallikaa sitten että vien teidät rauhallisempaan paikkaan.
Antti Hammar tarjosi käsivartensa Hertalle ja he astuivat Elsan huoneesen, joka oli aivan tyhjä.
— Te olette tänään ollut niin näkymätön, sanoi Hertta, heidän istuessaan matalalle sohvalle.
— Olen ollut kovassa työssä koko päivän. En olisi oikeastaan tännekään ehtinyt.
Melkein joka päivä he olivat tavanneet toisensa kenraali Löfbergin luona. Ensi alussa Antti oli vain pikimältään pistäytynyt kenraalin huoneesen, jossa Hertta pöytänsä ääressä työskenteli, mutta päivä päivältä hän oli viipynyt yhä kauemmin. Hän innostui yhä enemmän toimikunnan työhön, hän tiedusteli mitä kulloinkin oli tekeillä ja otti osaa neuvotteluihinkin. Vähitellen Hertta tottuikin hänen puoleensa kääntymään, kun hän tarvitsi apua työssänsä. Ja siten heidän välilleen oli syntynyt tuttavallinen suhde, kuin kahden toverin, joita yhteinen asia innostaa ja joille se tarjoo loppumattomia keskustelun aiheita.
— Mitä teillä tänään oli esillä? kyseli Antti Hertalta. — Onko tullut uusia tietoja hätämailta?
— Sisar Cecilia kirjoitti Vaaralammelta. Teidän pitää lukea se kirje. Hän kertoo keittiössä käyvän neljä- jopa viisikymmentä ruokavierasta päivittäin, sekä aikuisia että lapsia. Suureksi siunaukseksi nuo kansankeittiöt näyttävät olevan, kun varat vain myöntäisivät useampia perustamaan.
— Se olikin suurenmoinen lahjoitus, jonka hätäaputoimikunta sai rouva Aberlingiltä. Täytyy oikein ihmetellä että ulkomaalainen osoittaa niin paljon myötätuntoisuutta kansalle, johon hän vain kesäisenä aikana on tutustunut.
— Niin, hän se kokonaan kustantaa Vaaralammen kansankeittiön. Me lähetimme sinne vaatteita ennen joulua. Sisar Cecilia sanoo jaelleensa jo kaikki, ja tarvitsevansa vieläkin enemmän. Hän kuvailee kurjuutta aivan sydäntäsärkevällä tavalla.