— Ja sen sinä sanot noin välinpitämättömästi, vaikka hän on niin fiksu.
Elsa nojautui vallattomasti nojatuolin selkämystä vasten ja heilutteli kenkänsä kärkeä.
— Kuinka kaunis sinä olet, Elsa. Etkö todellakaan ole kähertänyt hiuksiasi? Sinullahan on oikea glooria otsasi ympärillä.
Elsa kohautti vain olkapäitään.
— Tiedättehän tytöt, etten käherrä, ääni oli hiukan kopea. — Ei, mennään takaisin saliin; nyt aloitamme masurkan.
Elsa kiiruhti masurkka-askelin toisten edellä saliin.
— Ettekö tahdo tulla tanssimaan, kysyi Antti Hertalta, joka oli jäänyt paikoilleen istumaan.
— Kiitos, ei minua haluta.
Antti läksi tyttöjen jäljessä salin ovelle ja jäi katsomaan toisten tanssia.
Elli tanssi luutnantti Tauben kanssa. Hän tanssi hyvin, se oli Antin myönnettävä ja jonkunlaisella mielihyvällä hän seurasi Ellin sulavia liikkeitä. Taube ei vaan ollut hänelle mieleen. Hänen katseensa oli liian lämmin ja lähentelevä ja Ellikin silmäsi häneen niin kirkkaasti. Mutta Antti poisti nuo ajatukset heti paikalla, olihan Elli niin ystävällinen ja herttainen kaikille.