— Saammeko tänään päivällistä, Eva? kysyi kenraali Löfberg astuessaan ruokasaliin ja katsoessaan kelloa.
Rouva Löfberg näytti tuskaantuneelta. Hänellä oli juuri ollut ompeluseura koolla ja hän kääri kokoon töitä, jotka olivat levällään pöydällä.
— Aivan heti, sanoi hän kärsimättömästi. — Mutta voinko minä sille mitään, jos päivällinen viivähtääkin. Itsehän sinä olet pannut nämät hommat niskoilleni.
— Enhän minä sinua moiti, Eva. Kenraali hyväili rouvaansa. — Neiti Ek tulee vain heti paikalla ja minulla on työtä hänen kanssansa.
— Nuo iankaikkiset hätäaputoimet! Ne ovat mullistaneet koko kotimme, ei täällä enää muusta puhuta, eikä muuta ajatella. Joka askeleeni kolahtaa hätäaputoimiin. Minä olen niin väsynyt ja kyllästynyt.
— Mutta etkö myönnä, että olemme saaneet paljon aikaan? Ensiksikin vilja- ja vaatelähetykset moneen eri kuntaan. Ja sitten työkoulut, turvakodit ja keittiöt. Ja yhä useampia aiomme perustaa. Olen varma siitä, etteivät nuo toimenpiteet ole turhat. Tänäänkin sain kirjeen Vaaralammelta. He kiittävät siitä avusta, jonka kunta on saanut ja varsinkin sisar Cecilian työ on ollut siellä siunausta tuottava. Ja mitä sanot neiti Fährlingistä, joka omilla varoillaan on perustanut turvakodin 20 lapselle? Keskuskomitea on pyytänyt häntä laajentamaan kotia niin suureksi, että siinä olisi tilaa 40 lapselle. Uudet turvatit tietysti keskuskomitea kustantaa.
— Neiti Fährling on aina ollut hiukan omituinen.
— Onko se omituista, jos hän tekee suurempia uhrauksia, kuin mihin meidän sivistyneet naiset tavallisesti ovat tottuneet?
— En todellakaan ymmärrä mitä sinä meiltä vielä vaatisit. Viikkokausiin emme ole tehneet muuta kuin juosseet talosta taloon rahoja keräämässä ja ommelleet vaatteita kerjäläiskakaroille. Olisi meillä parempaakin tekemistä ollut.
— Tosiaankin, mitä tekemistä teillä on! Käytte huveissa ja tanssiaisissa ja vaivaatte päätänne viimeisillä muodeilla! Rahoja te osaatte tuhlata, mutta mitään hyödyllistä te ette tee. Mutta minä sanon, siitä on loppu tehtävä. Sinulla ei ole oikeutta käydä silkissä ja sametissa, kun kansalta puuttuu leipäkin. Sinun täytyy oppia säästämään ja ajattelemaan muitakin kuin vaan omaa itseäsi.