— Hän on hyväntahtoinen nainen, ja hän auttaa teitä mielellään, siitä olen varma. Mutta, ymmärrättehän — —
— Olin aikonut käydä huomenna pappilassa, mutta jos te arvelette — —
— Ei mitenkään, neiti Ek, te voitte huoleti siellä käydä. Ja ken tietää, ehkä tuuli puhaltaa hyvinkin suotuisalta puolelta. Suvaitsetteko lisää teetä?
— Kiitos. Olen aivan ravittu.
Rouva Korhonen saattoi Hertan vierashuoneesen.
— Pitäkää hyvänänne mitä talo voi tarjota, neiti Ek. Te olette varmaan hyvin väsynyt, ja haluatte varhain maata.
Hertta jäi yksin huoneesensa. Rouva Korhosen ystävällinen ja reipas käytös vaikutti virkistävästi häneen. Hän oli saanut hänestä varmaan hyvän työtoverin ja täynnä luottamusta ja toivoa hän nukahti vuoteellensa.
XI.
Hertta seisoi paljain päin Tähtälän portailla. Hän varjosti kädellä silmiään ja antoi katseensa kulkea yli talvisen maiseman. Loistavana tulipallona kohosi aurinko taivaan rannalla. Se valoi hehkuansa laajoille lumikentille, jotka kimaltelivat tuhansin värein ja vivahduksin ja sen säteet kisailivat härmän peittämässä puissa, jotka seisoivat kuin morsiot vihkipuvussansa.
Hertta kohotti ylös turkinkauluksensa. Hänen poskensa punoittivat pakkasesta. Talo seisoi korkealla törmällä, joka eroitti kaksi vesijaksoa toisistansa. Loppumattomina lumikenttinä ne lepäsivät hänen silmiensä edessä, siellä täällä vain yksitoikkoisuutta katkaisi pienet puuryhmät, jotka kohosivat tasaisella lakeudella pienten kumpujen keskeltä. Mikä ääretön yksitoikkoisuus tuossa maisemassa, jossa lumi oli kaikki epätasaisuudet peittänyt ja hävittänyt kaiken eloisuuden! Mikä kuolemanhiljaisuus koko luonnossa!